Betun ja Paloman elämää

Blogi on viettänyt autuasta hiljaiseloa, ja avaan nyt sen taustoja, vaikkei se liitykään koiriin mitenkään.

Maaliskuussa oikea käteni tuli kipeäksi. Lääkäriinhän ei tietenkään kannattanut mennä ennenkuin toukokuussa, jolloin käsin kirjoittaminen kävi mahdottomaksi. Lääkäri epäili jännetuppitulehdusta, määräsi tuhdit lääkkeet (Lyrica ja Pronaxen), antoi lähetteen fysioterapiaan ja kolme päivää sairaslomaa. Sain seuraavalle päivälle fysioterapia-ajan ja käteen laitettiin kipusähköä, joka on jännetuppitulehduksissa todettu parhaaksi hoitomuodoksi. Mulla käsi tuli parin päivän ajaksi täysin käyttökelvottomaksi - niin kipeä se oli. Olin ne kolme päivää sairaslomalla, pari vapaalla siihen perään ja jokainen, jolla on jännetuppitulehdus ollut, tietää, ettei se tule kolmessa päivässä miksikään. Menin töihin ja jo portilla, kun kuittasin päivystyskoppimme avaimen, totesin, että "ei pysty, ei kykene". Kynää ei vaan saanut pidettyä kädessä, saati että sillä olisi jotain merkkejä raapustellut.

Pari yötä olin kuitenkin väkisin töissä, kun en halunnut viikonloppuna ketään vaivata tilalleni. Maanantaiaamuna takaisin lääkäriin ja sain viikon sairaslomaa. Viikon päästä sama uudelleen. Käsi oli joinakin päivinä parempi, ja kun tuon kahden viikon jälkeen luulin jo pääseväni töihin (väärin! käsi tulikin yllättäen taas uudelleen kipeäksi), sanoin ensimmäiseksi lääkärin tuoliin istuttuani, että "nyt alkaa kuule mennä hermot". Sain lähetteen fysiatrille ja viikon sairaslomaa.

Koko tämän ajan kävin fysioterapiassa ja kahden hyvin epäonnistuneen kipusähkökokeilun jälkeen kättäni hoidettiin LPG-hoidolla (imurullausmenetelmä), mikä oli ihan ok mutta ei tuottanut toivottua vaikutusta.

Fysiatri teki todella tarkan tutkimuksen ja löysi juttuja, jotka ei ollut mulle tullut pieneen mieleenkään. Käsi on kivun lisäksi tuntoherkkä (tikulla tökkiminen jäi tuntona iholle pitkäksi aikaa), turvoksissa, ajoittain kylmä, ajoittain kuuma, nahkea, ranne taipuu alaspäin noin 20 astetta, ylöspäin lähes 45 astetta, ranne särkee, peukalon puristusvoima on kadoksissa, käden puristusvoima on ihan onneton (toisessa kädessä hyvä), peukalontyvi särkee ja kämmenen päältä särkee. Diagnoosi tunnin tutkimisen jälkeen CRPS.

Siinä se yksinkertaisuudessaan. Ei kovin yleinen eikä kovin mukava. Fysiatrin lausunnon jälkeen sain lähetteen TYKSin kipupolille ja sinne pääsyä sain odottaa pari kuukautta. Tämän ajan olin sairaslomalla eikä kädelle tehty mitään. Oli päiviä, jolloin myöskään kädellä ei tehnyt mitään. Tilanne paheni koko ajan eli hermosärky levisi kättä pitkin ylös, kunnes oli koko käsivarren matkalta. Kipupolille pääsin elokuun lopussa ja siellä lääkäri vahvisti diagnoosin. Sain lähetteen toimintaterapiaan, fysioterapiaan ja uusiin tutkimuksiin, kuten röntgeniin ja tuntoherkkyystestiin. Hermoratatutkimusta vielä pohtivat, että kestääkö käsi sitä. Heillä on myös kipupsykologi, jos tulee tarvetta. Tämä sairaushan on myös päässä sikäli, että stressi ja kaikki negatiiviset tunteet pahentaa sitä. Lääkeannosta nostettiin ja tällä hetkellä esim. hermosärkylääkeannos (Lyrica) on maksimissaan. Kuitenkin tämä sairaus on mulla vielä lievä... Ennuste on melko hyvä eli todennäköisesti paranee, mutta lääkäri käski varautua muutamaan vuoteen...

Mitä se sitten tarkoittaa käytännössä? En pysty kirjoittamaan, käsi on voimaton, hutera ja vapiseva, koordinaatio huono. Kättä särkee joka päivä - se vaihtelee, miten ja miten paljon. Iltaisin en saa unta, koska kädelle ei löydy asentoa, jossa se ei sattuisi. Puristusvoima on poissa, täyttä maitopurkkia en pysty nostamaan. Suihkussa käynti sattuu, hiusten harjaus sattuu, vaatteiden - etenkin housujen - pukeminen sattuu. Kuitenkaan ei saisi tehdä mitään, mikä sattuu... Metsässä kävellessä käden osuessa havunneulasiin, tuntuu kuin joku heittäisi laatikollisen neuloja käteen. Tuntoherkkyys on kasvanut ihan huimasti, mutta mulla ei sentään vielä vaatteet satu - tuntuu kylläkin toisessa kädessä ihan eri lailla. Ranteessa on tunne, että se napsahtaa poikki, jos taivuttaa. Koko ajan pelkään, että joku koskee käteen ja siihen sattuu. Kolautan jalkani johonkin ja alan pelätä, että CRPS leviää siihen jalkaan. Se nimittäin voi levitä myös toiseen käteen, jalkoihin, koko vartaloon. Lääkkeet pistää ajoittain pään niin sekaisin, että olohuoneesta keittiöön pääsee vain seiniin nojailemalla. Ajatus ei myöskään kulje niinkuin ennen ja unohtelen paljon sanoja ja asioita, saatan myös toistaa samoja juttuja - enemmän kuin ennen ;) Ajoittain tuntuu kuin käsivarren päässä olisikin joku epämääräinen kasa sormien ja käden sijaan. Tämä ON merkillinen sairaus, ja Betun fysioterapeutin mukaan edessä on melkoisen pitkä kuntoutus. Mutta jonain päivänä mä avaan kahvipaketin niinkuin kuuluu eikä veitsellä, saan kurkkupurkin auki ja leikattua juustoa höylällä. Ja ennenkaikkea - palaan töihin. Mikä ei tapa, se v*tuttaa - niinhän se menee.

Betu on asunut meillä nyt viikon. On käsittämätöntä, miten hienosti poika on sopeutunut ja tottunut meidän elämään, on ihan kuin olisi asunut täällä aina. Banjo ja Betu eivät vielä ole tuttavuutta tehneet muuta kuin portin läpi, mutta hienosti on sekin mennyt. Siinä asiassa edetään nyt pienin askelin, ettei tule takapakkia - siitä on sitten aina vaikeampi lähteä uudestaan rauhaa rakentamaan. Tällä hetkellä tilanne on se, että kävimme yhdessä kävelyllä - Betu ja Kari edellä ja minä Banjon kanssa jonkun matkaa perässä. Välillä välimatkaa oli enemmän ja välillä vähemmän, ja aika lähelle päästiin niin, että Banjon häntä pysyi vielä alhaalla. Ehkä olisi päästy lähemmäskin, en tiedä, kun en halunnut ottaa riskiä. Kun tultiin kävelyltä, Betu tuli ensin sisälle ja meni "omaan huoneeseensa" portin taakse ja kun Banjo tuli sisälle, se meni häntä heiluen moikkaamaan Betua. Lupaavalta siis näyttää :) Meillä on onneksi apu lähellä, kun Arja väsymättä auttaa ja antaa neuvoja - tuhannet kiitokset siitä!!!

Betu syö jo luonnonmukaisesti, ja tarkoitus on siirtää sekin pikkuhiljaa raakaruokaan. Vaikka eihän nuo muutkaan pelkkää raakaruokaa syö, joten ehkä tuo luonnonmukainen on parempi sana - kuivamuonaa meillä ei syödä ja se jäi jo Betultakin pois, tällä hetkellä poika syö hevi-Neuta.
Betu menee keskiviikkona lääkärintarkastukseen, jotta saadaan pojalle vakuutus ja 28.3. lähdetään arkitottelevaisuuskurssille. Betuhan on hienosti kasvatettu ja älyttömän kuuliainen poika, mutta tarkoitus on saada meille yhteistä, kahdenkeskistä tekemistä sekä saada pojalle opetettua luoksetulo. Betu kun on elänyt kaupunkilaiskoiran elämää, ei luoksetulo ole ollut niin tärkeää kuin meillä, kun ei käytetä hihnoja normaalisti ollenkaan...

Tyttöjen kanssa Betu tulee mainiosti toimeen, samoin tytöt Betun kanssa - tosin kuviota hieman hämmentää, että Paloma aloitti juoksun melkein heti Betun saavuttua... Toistaiseksi on mennyt kuitenkin hyvin eikä pojat ole Palomasta häiriintyneet (kävin ostamassa juoksuaikasuojan, ettei tuoksut ihan joka paikkaan levittyisi), mutta Paloma lähtee hoitoon heti, kun tilanne "pahenee". Paloman juoksun piti alkaa maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta eihän tässä olisi haastettakaan, jos ei yhtä juoksuista narttua olisi talossa...

Mutta näin meillä siis menee :)