Isla in memoriam...

Kuukausi sitten en olisi uskonut, että joutuisin tämän päivän kokemaan näin pian... Enkä sitä uskonut vielä eilenkään... Isla muutti tänään sateenkaarisillalle ja suru on suunnaton. Emme tiedä vielä, mitä tapahtui - aamulla kaikki oli hyvin, yhdeksän maissa menimme yövuoron jälkeen nukkumaan (Karikin oli yön töissä) ja Isla oli ihan normaali. Oli syönyt ja ulkoillut eikä vaikuttanut mitenkään kipeältä tai mitään. Yhden aikaan havahduin Islan läähätykseen, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, koska mullakin oli herätessä tosi kuuma. Isla tosin ei normaalisti juurikaan kärsi kuumasta, mutta meillä koirat läähättää aina enemmän tai vähemmän. Puoli kahden aikaan Kari herätti mut ja sanoi, ettei Islalla ole kaikki kunnossa. Nousin samantien ylös, koska muistin sen läähätyksen ja Isla olikin jo melko huonona. Läähätti, olisi selvästi mieluummin seissyt mutta ei jaksanut, limakalvot oli aivan vaaleat ja koko kuono ihan kylmä. Soitin lääkäriin ja käskivät tulla heti. Isla ei koskaan selvinnyt sinne asti... Lääkärin epäilys oli sisäinen verenvuoto (aortan repeäminen), mutta syy toivottavasti selviää avauksessa.

Tätä ei vaan mitenkään pysty  käsittämään :´( Lohtuna on, että Isla eli hyvän elämän, ei sairastellut ja sai lähteäkin tuntematta tämän pidempään kipuja. Jotenkin vaan olin itse siinä uskossa, että Isla elää suurinpiirtein ikuisesti. Elämä vaan ei aina mene niinkuin elokuvissa. Alla olevat kuvat on otettu ystävänpäivänä ja jäivät siis Islan viimeisiksi kuviksi...

"Ei aika muistoja kultaa, ei tarvitsekaan,
se mitä oli, ei vois olla parempaa."

Kiitos, rakas Isla, kaikesta... Olit unelmien koira, niin hyväluonteinen ja niin kaunis, todellinen lady. Ja kiitos, Satu, kun aikanaan Islan meidän käsiimme luotit - Isla eli elämänsä syvästi rakastettuna perheenjäsenenä. Nyt ei surulta löydy enempää sanoja...

Reissuelämää

Parin viikon Kanarian reissusta on kotiuduttu ehjin nahoin, tai no ainakin melkein... Matka oli yhdellä sanalla sanoen huippu!! Ehdottomasti paras reissuista tähän asti, vaikka kelit ei ihan edellisten veroiset olleetkaan. Ensimmäinen viikko oli pääosin pilvinen ja pariin kertaan satoikin, mutta meillä oli niin kiire juosta paikasta toiseen, ettei se paljon haitannut ;) Toinen viikko oli sitten kelien puolesta parempi - pari täysin pilvetöntä päivääkin saatiin. Mutta se, mikä matkasta teki mahtavan, oli ne ihmiset siellä! Ai että oli ihanaa tavata taas piiiitkän vuoden jälkeen ystäviä ja uusiakin ystäviä saatiin taas roppakaupalla. Toisaalta sitten taas osa vanhoista ystävistä oli kadonnut muille maille vierahille eli toisin sanoen takaisin kotimaahansa. Mutta eipä tuo haitannut, meillä oli tosissaan sellainen aktiiviloma, että oksat pois. Tältä reissulta tuotiin tuliaisia just tasan kolmeen eri perheeseen (+ molempien työpaikoille ne perinteiset karkit) aiempin suurinpiirtein kaikkien läheisten sijaan ja korttejakin onnistuttiin kirjoittamaan kaksi :D Eli ne kaikki, jotka ei korttia saaneet, älkää huoliko - ei saanut kukaan muukaan :D Tultiin sitten siihen tulokseen, että mitä sitä sitten käyttää hyvää loma-aikaa siihen, että kirjoittaa tyhjänpäiväisyyksiä kortteihin - kerrotaan reissuterveiset sitten ihan livenä ja onhan noita kuvia... Varmaan jotain 1500... Mutta tällä kertaa mä olen ihan oikeasti ladannut niitä kuvia nettiin, jotta jos kiinnostaa, niin niitä näkee täällä!! (JOS se kysyy salasanaa, niin se on GC2011 - mä en ehkä ihan osaa käyttää tuota vehjettä, kun en näitä yleiseen levitykseen halunnut...)

Kuviinkin olen jotain tekstejä laittanut, mutta tässä nyt hiukan enemmän reissutarinaa. Saarihan on meille jo tuttu, tämä oli kuudes kerta kun siellä oltiin ja tiedän ihan sanomattakin, mitä mieltä suurin osa ihmisistä on siitä. Siis yleisen mielipiteen mukaanhan on aivan järjetöntä mennä joka kerta samaan paikkaan ja vielä jonnekin Kanarialle, pahimpaan turistirysään. Mutta tässä kohtaa voin vaan todeta, että kun menette "turistirysään", niin liikkukaa, ihmiset, liikkukaa! Ei tarvii jäädä sinne rannalle makaamaan ja polttamaan nahkaansa, kyllä sitä väriä saa ihan pystyssä ollessakin ;) Kyllä, Kanaria on turistirysä mutta ehkä noista kuvista saa jonkun verran käsitystä siitä, että se on paljon kaikkea muutakin. Ja meillä suurin syy mennä samaan paikkaan on ystävät. Kun kerran vuodessa pystyy jonnekin lähtemään, niin totta ihmeessä sitä mennään tapaamaan ihmisiä, joista tulee kerta kerran jälkeen vaan parempia ystäviä. Ja koska meitäkin oli odotettu, niin tunne on varmasti molemminpuolinen :)

Mutta se siitä... Meillä oli käytännössä koko reissun ajan avoauto vuokrattuna, saatiin se heti ekana aamuna käyttöön ja tulihan niitä kilsoja siihen... Ensimmäinen viikko kierrettiin pääasiassa saaren eteläosaa, koska kelit oli mitkä oli, ei vuoristoon ollut mitään asiaa. Tai no, voihan sinne mennä, mutta järkeä siinä ei ole, kun ei pilvien takia mitään näe. Vuoristoonkin sitten kuitenkin päästiin ja käytiinkin sellaisissa paikoissa, joissa ei ennen ole käyty kuten saaren korkeimmalla kohdalla Pico de las Nievesissä. Siellä oli muuten melko kylmä, mutta maisemat oli komeat. Lisäksi poikettiin vuorien keskellä parilla järvellä, joista toinen (Presa de las Niñas) oli uusi tuttavuus mutta todella kaunis paikka. Kaktuspuistossa käytiin myös ensimmäistä kertaa ja näkemisen arvoinen sekin oli, siisti ja hyvin hoidettu paikka.

Reissun ehdoton kohokohta oli kuitenkin Palmitos Park eli papukaijapuisto. Siellähän me ollaan käyty joka reissulla (paitsi pari vuotta sitten, jolloin se oli maastopalojen takia suljettu - käytännössä koko puisto tuhoutui paloissa) ja viime reissun jälkeen sinne oli avattu myös delfinaario. Delfinaariossa järjestettiin sitten "tapaaminen" delfiinien kanssa eli ennen yleistä näytöstä oli maksusta puolen tunnin sessio, jossa kouluttaja kertoi delfiineistä, niitä pääsi silittämään ja "kouluttamaan". Koska maksu ei ollut varsinaisesti ihan pieni, Kari päätti jättäytyä kuvaajaksi ja mä pääsin tapaamaan näitä ihania eläimiä. Delfiinithän on olleet mun suosikkeja aina, ja nyt vihdoin ja viimein pääsin ihan fyysiseen kontaktiin :) Eli pääsin silittämään delfiinejä ja antamaan pusuja, sekä lopuksi sitten kouluttamaan mikä tietysti tarkoitti sitä, että kouluttaja näytti meille käsimerkit, joilla niitä ohjataan ja nehän sitten tekivät, mitä pyydettiin. Tapaamisessa meitä oli yhteensä neljä, joista kaikki muut oli pieniä lapsia :D Tämän tapaamisen jälkeen kouluttaja pyysi, josko suostuisin osallistumaan myös itse showhun, kun siinä tarvitaan avustajia. Lupasin tottakai, vaikka eihän mulla mitään uimapukua ollut - farkkusortsit ja valkoinen, olkaimeton toppi... Kouluttaja sanoi, ettei se haittaa, koska mun pitää vaan maata sellaisen laudan päällä. No joo, niinhän piti mutta tiesin jo siinä vaiheessa, kun menin siihen maate, että kuivana tästä ei todellakaan selvitä. Homma meni siis niin, että mä menin makaamaan siihen laudalle, kouluttaja tuli mun taakse ja pari delfiiniä työnsi meitä kouluttajan jaloista. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, että toinen samanlainen kuljetus tuli altaassa vastaan ja ne aallot kastoi mut aivan läpimäräksi :D Onneksi vaatteet pysyi ylhäällä ;) Mutta en valita, se oli ihan huikea kokemus ja onneksi se kaikki on videolla! Valokuvia tästä ei sitten olekaan, kun ei Kari pystynyt kahta kameraa yhtäaikaa käyttämään, mutta se ei haittaa. Loppupäivä sitten kuivateltiin, ja meinasipa seuraavana aamuna flunssan poikanenkin iskeä mutta sain sen lyötyä takaisin parin tunnin unilla. Jäi meinaan unet melko vähiin matkan aikana - kertaakaan ei taidettu hotellilla olla ennen aamukolmea, parhaimmillaan meni viiteen ja kuitenkin kymmenen aikaan vääntäydyttiin ylös ja liikkeelle. Eihän sinne nukkumaan ole menty ;) Viimeisenä iltana, tai aamuahan se jo oli, kaverit toi meidät hotellille puoli viiden maissa ja kasilta oli herätys, että ehditään lentokenttäbussiin. Lentomatka meni sujuvasti nukkuen ;)

Kaiken kaikkiaan siis ihan mieletön reissu, josta suurin kiitos kuuluu rakkaille ystäville Ronnylle ja Anabelille (joista Anabeliin tutustuttiin vasta tällä matkalla) - he kuljettivat meitä vapaapäivinään paikasta toiseen ja tuli nähtyä monta erikoista ja erilaista paikkaa, joihin ei tavallisena turistina eksyisi eikä niissä edes pärjäisi, kun ei kieltä osaa. Ihan huippumuistot on myös Malibu Beachistä - tällä kertaa siis meidän iltaelämä suuntautui Puerto Ricoon, koska Ronny on siellä nykyään töissä. Joka ilta, kun Ronny oli töissä, matkasimme siis sinne - milloin taksilla, milloin autollamme ja milloin Ronnyn kyydillä - mutta sinne oli päästävä. Ronnyn lisäksi baarissa on muutenkin ihan mahtava henkilökunta ja viimeisenä iltana oli vedet silmissä varmaan kaikilla, ihan niillä karskeimmillakin miehillä ;) Baarin omistaja antoi meille vielä viimeiseksi lomareissultaan Malagasta tuomansa matkamuiston, joka päätyy tuonne vierasmajan seinälle - se kun tullaan aikanaan sisustamaan Gran Canaria-tyyliin kuvilla ja erilaisilla esineillä. Mahtavat muistot jäi siis tästä(kin) matkasta ja tietysti ihan mieletön ikävä takaisin!

Ja koska tämä nyt kuitenkin on koirablogi, niin mainittakoon, että koirien osalta meidän reissu meni myös hyvin :) Äitini oli jälleen kerran niitä erinomaisesti hoitanut ja kaikki oli kunnossa - kuulumiset tietysti kysyin päivittäin tekstiviestillä ;) Enzo oli toisen viikon aikana alkanut syödä huonommin, kun raukalla oli mammaa iso ikävä, mutta lahjonta toimii kai siinäkin asiassa - vaikka eihän aikuinen koira nyt nälkään kuole, jos ruokaa vaan on tarjolla, mutta äitini hermoilee niistä aina. Enzo onkin sitten viettänyt tiiviisti aikaansa mun kyljessä - minne minä menen, menee myös Enzo :) Muista koirista sitä kaipausta ei niinkään huomaa, mutta Enzo on sellainen mamman mussukka ollut aina. Ja Banjohan täytti meidän matkan aikana vuoden, ja mulla on vieläkin morkkis siitä, etten ollut silloin paikalla... Mutta niitä synttäreitä poika saa juhlia sitten perjantaina, kun Enzo-isukki täyttää neljä. Menee kaikki sitten samalla, Minihän täytti myös matkan aikana vuosia - 12 niitä jo kertyi mittariin. Mutta palataan synttäritunnelmiin myöhemmin!!