Mökkeilyä

3 päivää vietimme mökillä ja koirilla oli kivaa. Isla nyt ei vieläkään ole oma itsensä, mutta sille teki selvästi hyvää päästä hiukan muihin ympyröihin. Tosin viimeisenä päivänä masennnus oli selvästi nähtävissä mökilläkin. Kuvia reissulta on enemmän kuin tarpeeksi, joten tässä niitä.


Täyttä vauhtia kohti mökkiä

Piilopirtti


Ensin juomahuolto kuntoon


Islakin hiukan irrottelee




"Tervetuloa!"


Juhannusruusu kukki kauniisti


Tuo sammakko on ihan yliveto :)


Kirjosieppokin asustaa taas alivuokralaisena


Tyttö poseeraa


"Onko täällä ulos tarjoilua??"




Kun aikansa yllytti, niin innostuihan ne :) Tosin oli niin kuuma, ettei paljon jaksanut











"Jes - voitin!"


"No höh, mä kävin juomassa ja sillä aikaa luu lähti..."


Isla tapasi myös naapurin Ringo-bokserin. Enzoa en viitsinyt päästää, kun ei viime kesänäkään tapaaminen sujunut ihan yhteisymmärryksessä. Enzon puolelta kyllä, mutta jos toinen ei tykkää, niin suotakoon se hänelle.


Maalaismaisemaa parhaimmillaan - naapuri oli laittanut heinät oikein seipäille



Kuuma on


Mansikoitakin olis tulossa


Ja taas vähän painitaan


In Finland we have this thing called Reilu meininki






















Koska Isla on masentunut, sai tyttö valita kahdesta luusta - ei maistunut kumpikaan



Pikkuhiljaa alkaa elämä tasoittua ja suurin suru jäädä taakse, vain tullakseen äkkiarvaamatta uudestaan ja iskeäkseen kuin leka... Pete jätti niin suunnattoman suuren aukon, ettei sitä hevillä täytetä. Kertaakaan ei tosin ole tullut sellainen olo, etteikö olisi oikeaa ratkaisua tehnyt ja se helpottaa hieman.

Mutta iloisempia asioitakin on... Mini nimittäin voi hyvin. Jostain ihmeen syystä sen vaikeudet tuntuvat olevan taakse jäänyttä elämää, mikä on toki ihan loistava asia, mutta hämmästyttää suuresti. Kissa, joka käytännössä oli jo kuoleman porteilla, voi hyvin ja syö. Paino on noussut 0,5 kiloa - onhan siitä vielä matkaa siihen 4,7 kiloon, joka se oli ennen sairastumista mutta se on tosi paljon parempi kuin se piirun vajaa 3 kiloa, joka se oli pahimmillaan. Sillä on nyt jatkuva verenpainelääkitys ja se tuntuu siis pärjäävän sillä. Sitä en tiedä, onko tämä ilo jatkuvaa, mutta nyt eletään päivä kerrallaan ja ollaan tyytyväisiä, että taisteltiin :)

Mä jatkan lomaa vielä viikon, ja siitä onkin tulossa aika aktiiviviikko kaikin puolin. Mutta niistä sitten taas seuraavalla kerralla lisää.

Suru muuttaa muotoaan

Suuri, lämmin kiitos kaikille, jotka olette myötäeläneet meidän surua. Nämä päivät ovat olleet vaikeita - toiset vaikeampia kuin toiset - ja kyyneleet valuen olen teidän kommentteja lukenut. On ilmeisesti monia, jotka Peten kuitenkin vielä muistivat, vaikka poikaa ei näyttelykehissäkään nähty kertaakaan kevään 2005 jälkeen. Siis kiitos, olette ihania.

Peten tilanne oli siis se, että kun se viimeksi vietiin lääkäriin sen takapään omituisen liikkeen vuoksi, lääkäri totesi oitis, että tämä on aivan selvä neurologinen vaiva. Toisin sanoen Petellä ei ollut enää koordinaatio kohdallaan. Lääkäri testasi sen takajalat kääntämällä ne "nurin", mutta Pete silloin vielä palautti jalan heti oikeaan asentoon. Sairauteen, jota Petellä epäiltiin, olisi ollut kortisoni hoitona, mutta Peten kipulääkityksen vuoksi sitä ei voitu aloittaa eikä toisaalta kipulääkitystä jättää poiskaan. B-vitamiinia annettiin ja liikunta oli vapaata metsälenkkiä. Tämän lisäksi ainoa vaihtoehto oli siis odottaa ja katsoa - lääkäri sanoi, ettei pysty ennustamaan tilannetta mitenkään - sairaus voi edetä nopeasti tai hitaasti, kristallipalloa ei ole, mutta lopputulos on takapään halvaantuminen. Ja se oli sitten lopun alkua... Petellä on aina stressioireena ollut rapsuttaminen ja karvojen nyhtäminen lonkasta. Näin tälläkin kertaa eikä siihen tarvittu kuin lääkärikäynti tutulla klinikalla lyhyen matkan päässä. Siitä siis tuloksena se lonkassa ollut hotspot, eikä näinollen meillä ollut mitään mahdollisuutta (eli järkeä) lähteä kuskaamaan Peteä muualle tutkimuksiin. Se ei olisi vaikuttanut lopputulokseen. Kun tästä parin-kolmen viikon päästä näin ensimmäisen kerran Peten silmissä luovuttaneen katseen, tiesin, että yhteinen matkamme on kuljettu loppuun.
Kun lähdimme metsälenkille, Pete jaksoi innolla tulla portista ulos ja juosta tuon peltotien pätkän, kunnes "hyytyi" taakseni löntystelemään. Viimeisellä viikolla Pete ei juossut oikeastaan enää ollenkaan ja tiistaina, joka oli Petelle erityisen huono päivä, se ei tullut peltotien pätkää edes perässäni. Se ei myöskään enää korjannut lainkaan vasemman takajalan virheasentoa ja oikean se korjasi 5-6 sekunnin viiveellä. Harjasin pojan, ja kutina oli ihan mieletöntä - ei tarvinnut kuin koskea mahakarvojen päihin ja takajalka alkoi vispata. Ihossa ei kuitenkaan mahassa näkynyt mitään, mutta muualta löysin sitten 3 uutta hotspottia. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi soittaa seuraavana päivänä lääkärille.
Kun sitten kerroin tästä kutinasta lääkärille, hän totesi sen kuuluvan olennaisena osana hermostosairauksiin - kutinan aiheuttajaa ei oikeastaan ole, vaan koirasta tuntuu kuin kutiaisi eli tavallaan "haamukutinaa", tämän seurauksena koira sitten itse aiheuttaa itselleen hotspotteja. Kun näytin lääkärille Peten jo parantunutta hotspottia lonkasta (iho siis jäi siitä kohtaa lähes mustaksi) hän totesi sen kuuluvan tähän myös - iho ei enää palaudu. Eli kaiken tämän huomioon ottaen voimme melko varmasti todeta Peten sairastaneen hermostosairautta.

Itse lopetustilanteesta oli tehty meille mahdollisimman helppo. Meitä oli tuttu hoitaja vastassa (tai no, sattuneesta syystä kaikki hoitajat ovat klinikalla tuttuja, mutta tämä on ollut eniten Peten kanssa tekemisissä) ja hän ohjasi meidät huoneeseen, joka oli selvästi tehty tätä tarkoitusta varten. Hän antoi Petelle nukutuslääkkeen ja sen jälkeen jätti meidät keskenään huoneeseen. Pete oli jo niin uupunut, että huokaisi syvään ja nukahti syvään uneen ja sen jälkeen tuli lääkärimme paikalle. Hän antoi Petelle lisää nukutuslääkettä ja sen jälkeen lääkkeen, joka pysäyttää sydämen. Tämän jälkeen saimme olla siellä niin kauan kuin halusimme, ja uurnan saamme kotiin n. kolmen viikon päästä. Lääkärimme oli oman työvuoronsa jälkeen jäänyt sinne meitä odottamaan, ja olemme siitä hänelle kiitollisia. Hän oli torstaipäivän koulutuksessa, ja sen takia meidän vaihtoehdot olivat joko heti keskiviikkona tai sitten juhannuksen jälkeen.

Valitettavasti se virallinen vahvistus diagnoosille jäi saamatta, vaikka vakaa aikomus oli toinen. Se on myös lisännyt suruani, että siitä on nyt tehty niin suuri asia. En etukäteen tiennyt, ettei avauksia enää tehdä kuin Helsingissä enkä tiennyt, että koira pitää itse sinne toimittaa. Nämä olivat ne syyt, miksi avaus jäi tekemättä. Erityisesti loukkaa se, että epäillään sen jääneen tekemättä rahan takia. Eviran sivujen mukaan yli 20 kiloisen koiran ruumiinavaus maksaa hiukan reilut 100 euroa ja - uskokaa pois - Peten tapauksessa se todella olisi ollut pisara meressä. Peten hoitoon ja tutkimuksiin meni sen elämän aikana niin paljon rahaa, että lopetimme laskemisen jo ajat sitten. Tosiasia kuitenkin on, ettei meistä ollut lopetuksen jälkeen koiraa sinne kuskaamaan - hyvä, kun pääsimme itse ehjinä kotiin - eikä sen 1,5 tunnin aikana, mikä meillä oli lääkärille soitosta siihen, että piti lähteä klinikalle, tullut pieneen mieleenkään alkaa järjestää kuljetusta Helsinkiin. Se aika meni tasan niihin, mitä edellisessä kirjoituksessa on kerrottu. Eikä varmaankaan kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että Pete oli oikeasti sairas. Onko hermostosairaus sitten perinnöllistä, siihen en tässä ota kantaa, mutta sairastaminen oli tiedossa jo vuosia - tuskin siis virallinen diagnoosi olisi ollut niin autuaaksi tekevä asia, että sen takia kannattaa nostaa näin suuri meteli ja pahoittaa Peteä surevien mieliä lisää. Voin toki olla väärässä ja ajattelen asiaa vain koiranomistajana ja harrastajana, en kasvattajana. Tämä oli kuitenkin meidän päätös ja sen kanssa on nyt vaan elettävä. Meillä oli lisäksi hyvä lääkäri - tietääkseni yksi Suomen parhaista - enkä epäile hänen diagnoosiaan hetkeäkään, kaikki oireet viittaavat samaan. Peten äänikin muuttui ja lisäksi se alkoi haukkua, satunnaisesti mutta ero oli huomattava, koska Pete ei käytännössä koskaan haukkunut. Oletettavasti tämä johtui siitä, ettei Pete nähnyt/kuullut kunnolla. Koskaan en sen näössä vikaa huomannut, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä olisi voinut olla.

Mutta: lämmöt alas ja jatketaan muilla jutuilla. Meidän viimevuotiset alivuokralaiset palasivat taas keväällä ja nyt heillä on uusia lapsia. Eli ystävämme räystäspääsky:






Isla on ollut aika maassa Peten kuoleman jälkeen. Enzo ihmetteli silloin, kun tultiin kotiin, että missä Pete on - meni portille ja katsoi autoa, katsoi sen jälkeen meitä kuin ilmoittaen, että yksi puuttuu. Illalla Enzo kulki kaikki huoneet läpi ja tuli sen jälkeen sängyn viereen kertomaan, että joku on joukosta poissa eikä lauma ole koossa, mutta sen jälkeen en ole mitään huomannut. Isla sen sijaan on masentunut. Pete oli sen elinikäinen tuki ja turva, jota Isla kaiken lisäksi tarvitsi paljon. Meillä ovat koirat aina ikäjärjestyksessä päässeet ruokakupille ja ovesta ulos, ja nyt Isla on ihmeissään, kun pääsee ekana. Eiköhän aika paranna haavat, mutta surkeaa sitä on katsella :( Lauantaina ekaa kertaa keskiviikon jälkeen sain koirat hiukan yllyttämällä leikkimään pihalla



Enzo ja Islan häntä...


Sporttityttö


Surusilmätyttö


Isla on kaunis nakunakin ;)


Enzo - herra huoleton

Joku joskus kysyi, miten meidän Kanarialla teettämä taulu Enzosta onnistui. Tässä se nyt on - vihdoin kehystettynä, mutta vielä muovi päällä, kun ei ole ripustettu.


Ja tästä kuvasta se siis teetettiin.

Meillä oli onni löytää hyvä taiteilija, joka sattui olemaan Saksasta kotoisin - hän totesi Enzon kuvan nähdessään, että "ooh, he's just a baby" :)

Pikkuhiljaa siis elämä voittaa, vielä on matkaa iloiseen oloon, mutta kyllä se tästä... Nyt pakkaan koirat autoon ja lähden mökille - saa Islakin muuta ajateltavaa!

Taistelu on päättynyt...

Leijonakuninkaamme nukkui tänään luottoeläinlääkärimme avustuksella ikiuneen. Päätös ei todellakaan ollut helppo, mutta varmasti Peten parhaaksi. Sen silmistä näki, että se oli luovuttanut, joten meidän oli pakko tehdä samoin - ei ollut pojan elämä enää Peten elämää, kun kivut ja hillittömät kutinat selvästi hallitsivat elämää. Pete oli koko ikänsä energinen, iloinen ja elämänhaluinen ja se ansaitsi lähteä saappaat jalassa. Liikkuminen oli vaikeaa ja joka aamu pelkäsin, että se olisi yön aikana halvaantunut.

Viimeisen päivänsä Pete sai viettää laadukkaasti - pojalla sattui olemaan hyvä päivä, joita viime aikoina oli niin kovin vähän. Kävimme lenkillä kahdestaan, kun ei Pete mitään lenkkeillä jaksanut enkä halunnut näitä nuorempia riekkumaan sen kimpussa. Kävelimme peltotietä ja poikkesimme pellolle. Sen jälkeen Pete sai vielä viimeisen putkiluun, joita se rakasti. Pete söi luutaan terassilla ja minä istuin kalliolla ja itkin...





























Rakas kolmikkomme viimeistä kertaa yhdessä




"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa koskaan."

Pete sai lähteä ansaitsemallaan tavalla - me olimme vieressä loppuun asti ja silitimme Peten turkkia, viimeiseksi kuiskasin Petelle "heippa". Kiitos, Pete, kaikesta - emme unohda sinua koskaan. Jonain päivänä vielä pystyn puhumaan Petestä itkemättä, muistelemaan niitä hyviä hetkiä, joita yhteiseen elämäämme mahtui paljon. Se päivä ei ole tänään, ei huomenna eikä ensi viikollakaan, mutta se tulee vielä. Jonain päivänä.

Aurassa

Lauantaina suuntasimme siis kulkumme Auraan ja kuten totuttua, kun näyttely on lähellä, alkaa arvostelu joskus päivällä ;) Mutta ei se mitään, ainoastaan nukkumisen puolesta olisin voinut sinne kehään aikaisemminkin mennä - takana siis taas valvottu yö ja edessä toinen, mutta hyvin siitä selvitään. Näyttelypaikalla ei ainakaan ollut liian kuuma - siinä juteltiin ennen kehän alkua yhden järjestäjän ja yhden näyttelyn sponsorin (eli "meidän" eläinkaupan omistajan) kanssa, ja todettiin, ettei ainakaan yksikään koira saa lämpöhalvausta autossa ;)

Kehä alkoi ajallaan ja uroksia oli ilmoitettu vain 4. Nuorten luokassa oli Kingi, avoimessa Mafi ja Yazzi ja valioissa sitten Enzo. Tuomarina oli Rajko Rotner, joka oli varsin nopea käänteissään ;)

Tässä sitä mennään


Pientä pään ravistelua oli taas ilmassa, mutta mä vaihdoinkin Enzolle taas nahkahihnan näyttelyhihnaksi - aiemmin käytetty ketju oli liian pitkä ja veti mun kädet huonoon kuntoon


Ja edestakaisin


Ja seistään - tää seisominen on aina ollut Enzon vahva laji. Kärsivällisyys ei ole Enzon vahvimpia puolia, mutta näyttelykehässä se seistää tönöttää yleensä tosi hienosti.

Enzo sai tulokseksi ERI1, ja siitä jatkettiin siltä seisomalta suoraan Paras uros-kehään.

Jaksaa jaksaa ;)


Ja tässä on joku vähän tuulettanut koiran omistaja ;) Onnea siis vielä kerran Kingille ja Micaelalle ROP:sta ja vielä RYP3:sta!! Kyllä sitä kannattaakin tuulettaa! Enzo siis hienosti PU2 :)


Eli Kingi PU1, Enzo PU2, Mafi PU3 ja Yazzi PU4

Mutta päivän suurin ilonaihe oli kyllä Lunan (Khaima's Lightning Luna) ja Arjan upea menestys! Luna on kulkenut pitkän ja raskaan tien, mutta niin vaan on Arjan ja Harryn sinnikkyydellä ja jaksamisella nyt tässä: Luna PN1, SERT ja VSP :)

ONNEA!!! Ja kun tyttö on kaunis, luonteeltaan mitä ihanin ja nyt taistelujen jälkeen vielä tervekin, niin eiköhän siinä ole täydellinen paketti kasassa :)

Oli siis kaiken kaikkiaan tosi hieno päivä, ja 3 tunnin päästä suuntana on siis Salo. Toivottavasti ehditään ajoissa, vähän tiukille menee, kun pääsen vasta kahdeksalta töistä ;) No, eiköhän me ehditä! Vähän turhan tiukka rupeama on yhdistää 2 näyttelyä ja työyöt samaan viikonloppuun, mutta onneksi maanantaiyön saan sitten nukkua ja näyttelyt sattuivat olemaan lähellä. Ja onhan mulla sitten KePo kuskina, en mä itse uskaltaisi enää tänään ajaakaan... Mutta tälle päivälle toivotaan taas hyvää (vielä eilistä parempaa) säätä, ja Saloon on ilmoitettu vähän enemmän leojakin.

Taas on jäänyt kovin vähälle tämä blogin päivitys, mutta niin on kaikki muukin - jotenkin ei vaan tunnu tämä väsymys helpottavan, vaikka sitä kilpirauhaslääkitystäkin säädettiin. Ehkä vielä joskus...

Hiljaiseloa meillä tosin on vietetty muutenkin. Mini voi hyvin *koputtaa puuta*. Syö hyvin ja ruoka pysyy sisällä. Pakkoruokinnan lopetin viikolla, kun Mini jälleen kerran nakkasi sormeen sitä ruokkiessani (ruokaahan se haukkasi, mutta sormi sattui olemaan myös välissä) ja haava tulehtui. Päätin sitten lopettaa sen touhun, kun ei sitä kuitenkaan voi ikuisuuksia väkisin ruokkia - se on stressaavaa sekä mulle että Minille, ja pidemmän päälle se ei kuitenkaan toimi, koska minä olen ainoa, joka siinä edes jotenkin onnistuu. Mutta kaikki on mennyt hyvin, ja tällä hetkellä Mini syö siis hyvin. Verenpainelääkityksen se nyt sai, kun ruoka on alkanut pysyä sisällä ja nyt toivotaan, että tämä jatkuisi.

Pete sen sijaan tempaisi (ilmeisesti lääkärireissun seurauksena eli stressireaktiona) kunnon hotspotin lonkkaan ja se pääsi turkin alla leviämään ennenkuin se huomattiin. Islallahan on pienestä asti ollut taipumus "nassuttaa" Peten housukarvoja, ja nykyään se tekee sitä aina, kun Pete leikkii Enzon kanssa - luultiin siis, että se lonkassa ollut märkä kohta johtui siitä Peten sisälle tullessa, mutta eipä sitten johtunutkaan. Pete sai 10 päivän paikallishoitokuurin (joka on jo loppunutkin) sekä 15 päivän antibioottikuurin. Nyt alue on rauhoittunut, mutta alkuun se näytti tältä (en viitsinyt ihan lähikuvaa laittaa, kun on siinä vielä pahemman näköinen...):

Isla taas sai kesätukan viime viikonloppuna:

Vippelle ja Jukalle tuhannet kiitokset koneen lainasta, kyllä olisi mulla mennyt hermot ilman kunnon konetta ;) Nyt ajelu sujui hienosti ja Isla tuntuu tykkäävän. Ekan viikon ajan se on kuitenkin yöunille peitelty mun kylpytakin alle, ettei pääse kylmä yllättämään.

Tällä hetkellä valmistaudun töistä lähtöön ja parin tunnin päästä otamme suunnan kohti Auraa. Siellä on ryhmänäyttely, johon Enzo osallistuu ja huomenna on suuntana Salo. Ja kun lähelle kerran mennään, poikkeamme myös Enzon kasvattajan luona eli varsin tapahtumarikas viikonloppu on edessä. Ja töissäkin pitää käydä ;) Maanantaina saan sitten onneksi levätä. Mutta ei kun kotiin, näyttää kelikin hyvältä eli tuskin saadaan sadetta niskaan ainakaan tänään :)