Taistelu on päättynyt...

Leijonakuninkaamme nukkui tänään luottoeläinlääkärimme avustuksella ikiuneen. Päätös ei todellakaan ollut helppo, mutta varmasti Peten parhaaksi. Sen silmistä näki, että se oli luovuttanut, joten meidän oli pakko tehdä samoin - ei ollut pojan elämä enää Peten elämää, kun kivut ja hillittömät kutinat selvästi hallitsivat elämää. Pete oli koko ikänsä energinen, iloinen ja elämänhaluinen ja se ansaitsi lähteä saappaat jalassa. Liikkuminen oli vaikeaa ja joka aamu pelkäsin, että se olisi yön aikana halvaantunut.

Viimeisen päivänsä Pete sai viettää laadukkaasti - pojalla sattui olemaan hyvä päivä, joita viime aikoina oli niin kovin vähän. Kävimme lenkillä kahdestaan, kun ei Pete mitään lenkkeillä jaksanut enkä halunnut näitä nuorempia riekkumaan sen kimpussa. Kävelimme peltotietä ja poikkesimme pellolle. Sen jälkeen Pete sai vielä viimeisen putkiluun, joita se rakasti. Pete söi luutaan terassilla ja minä istuin kalliolla ja itkin...





























Rakas kolmikkomme viimeistä kertaa yhdessä




"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa koskaan."

Pete sai lähteä ansaitsemallaan tavalla - me olimme vieressä loppuun asti ja silitimme Peten turkkia, viimeiseksi kuiskasin Petelle "heippa". Kiitos, Pete, kaikesta - emme unohda sinua koskaan. Jonain päivänä vielä pystyn puhumaan Petestä itkemättä, muistelemaan niitä hyviä hetkiä, joita yhteiseen elämäämme mahtui paljon. Se päivä ei ole tänään, ei huomenna eikä ensi viikollakaan, mutta se tulee vielä. Jonain päivänä.