tiistai 22. helmikuuta 2011

Isla in memoriam...

Kuukausi sitten en olisi uskonut, että joutuisin tämän päivän kokemaan näin pian... Enkä sitä uskonut vielä eilenkään... Isla muutti tänään sateenkaarisillalle ja suru on suunnaton. Emme tiedä vielä, mitä tapahtui - aamulla kaikki oli hyvin, yhdeksän maissa menimme yövuoron jälkeen nukkumaan (Karikin oli yön töissä) ja Isla oli ihan normaali. Oli syönyt ja ulkoillut eikä vaikuttanut mitenkään kipeältä tai mitään. Yhden aikaan havahduin Islan läähätykseen, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, koska mullakin oli herätessä tosi kuuma. Isla tosin ei normaalisti juurikaan kärsi kuumasta, mutta meillä koirat läähättää aina enemmän tai vähemmän. Puoli kahden aikaan Kari herätti mut ja sanoi, ettei Islalla ole kaikki kunnossa. Nousin samantien ylös, koska muistin sen läähätyksen ja Isla olikin jo melko huonona. Läähätti, olisi selvästi mieluummin seissyt mutta ei jaksanut, limakalvot oli aivan vaaleat ja koko kuono ihan kylmä. Soitin lääkäriin ja käskivät tulla heti. Isla ei koskaan selvinnyt sinne asti... Lääkärin epäilys oli sisäinen verenvuoto (aortan repeäminen), mutta syy toivottavasti selviää avauksessa.

Tätä ei vaan mitenkään pysty  käsittämään :´( Lohtuna on, että Isla eli hyvän elämän, ei sairastellut ja sai lähteäkin tuntematta tämän pidempään kipuja. Jotenkin vaan olin itse siinä uskossa, että Isla elää suurinpiirtein ikuisesti. Elämä vaan ei aina mene niinkuin elokuvissa. Alla olevat kuvat on otettu ystävänpäivänä ja jäivät siis Islan viimeisiksi kuviksi...





"Ei aika muistoja kultaa, ei tarvitsekaan,
se mitä oli, ei vois olla parempaa."

Kiitos, rakas Isla, kaikesta... Olit unelmien koira, niin hyväluonteinen ja niin kaunis, todellinen lady. Ja kiitos, Satu, kun aikanaan Islan meidän käsiimme luotit - Isla eli elämänsä syvästi rakastettuna perheenjäsenenä. Nyt ei surulta löydy enempää sanoja...

maanantai 21. helmikuuta 2011

Reissuelämää

Parin viikon Kanarian reissusta on kotiuduttu ehjin nahoin, tai no ainakin melkein... Matka oli yhdellä sanalla sanoen huippu!! Ehdottomasti paras reissuista tähän asti, vaikka kelit ei ihan edellisten veroiset olleetkaan. Ensimmäinen viikko oli pääosin pilvinen ja pariin kertaan satoikin, mutta meillä oli niin kiire juosta paikasta toiseen, ettei se paljon haitannut ;) Toinen viikko oli sitten kelien puolesta parempi - pari täysin pilvetöntä päivääkin saatiin. Mutta se, mikä matkasta teki mahtavan, oli ne ihmiset siellä! Ai että oli ihanaa tavata taas piiiitkän vuoden jälkeen ystäviä ja uusiakin ystäviä saatiin taas roppakaupalla. Toisaalta sitten taas osa vanhoista ystävistä oli kadonnut muille maille vierahille eli toisin sanoen takaisin kotimaahansa. Mutta eipä tuo haitannut, meillä oli tosissaan sellainen aktiiviloma, että oksat pois. Tältä reissulta tuotiin tuliaisia just tasan kolmeen eri perheeseen (+ molempien työpaikoille ne perinteiset karkit) aiempin suurinpiirtein kaikkien läheisten sijaan ja korttejakin onnistuttiin kirjoittamaan kaksi :D Eli ne kaikki, jotka ei korttia saaneet, älkää huoliko - ei saanut kukaan muukaan :D Tultiin sitten siihen tulokseen, että mitä sitä sitten käyttää hyvää loma-aikaa siihen, että kirjoittaa tyhjänpäiväisyyksiä kortteihin - kerrotaan reissuterveiset sitten ihan livenä ja onhan noita kuvia... Varmaan jotain 1500... Mutta tällä kertaa mä olen ihan oikeasti ladannut niitä kuvia nettiin, jotta jos kiinnostaa, niin niitä näkee täällä!! (JOS se kysyy salasanaa, niin se on GC2011 - mä en ehkä ihan osaa käyttää tuota vehjettä, kun en näitä yleiseen levitykseen halunnut...)

Kuviinkin olen jotain tekstejä laittanut, mutta tässä nyt hiukan enemmän reissutarinaa. Saarihan on meille jo tuttu, tämä oli kuudes kerta kun siellä oltiin ja tiedän ihan sanomattakin, mitä mieltä suurin osa ihmisistä on siitä. Siis yleisen mielipiteen mukaanhan on aivan järjetöntä mennä joka kerta samaan paikkaan ja vielä jonnekin Kanarialle, pahimpaan turistirysään. Mutta tässä kohtaa voin vaan todeta, että kun menette "turistirysään", niin liikkukaa, ihmiset, liikkukaa! Ei tarvii jäädä sinne rannalle makaamaan ja polttamaan nahkaansa, kyllä sitä väriä saa ihan pystyssä ollessakin ;) Kyllä, Kanaria on turistirysä mutta ehkä noista kuvista saa jonkun verran käsitystä siitä, että se on paljon kaikkea muutakin. Ja meillä suurin syy mennä samaan paikkaan on ystävät. Kun kerran vuodessa pystyy jonnekin lähtemään, niin totta ihmeessä sitä mennään tapaamaan ihmisiä, joista tulee kerta kerran jälkeen vaan parempia ystäviä. Ja koska meitäkin oli odotettu, niin tunne on varmasti molemminpuolinen :)

Mutta se siitä... Meillä oli käytännössä koko reissun ajan avoauto vuokrattuna, saatiin se heti ekana aamuna käyttöön ja tulihan niitä kilsoja siihen... Ensimmäinen viikko kierrettiin pääasiassa saaren eteläosaa, koska kelit oli mitkä oli, ei vuoristoon ollut mitään asiaa. Tai no, voihan sinne mennä, mutta järkeä siinä ei ole, kun ei pilvien takia mitään näe. Vuoristoonkin sitten kuitenkin päästiin ja käytiinkin sellaisissa paikoissa, joissa ei ennen ole käyty kuten saaren korkeimmalla kohdalla Pico de las Nievesissä. Siellä oli muuten melko kylmä, mutta maisemat oli komeat. Lisäksi poikettiin vuorien keskellä parilla järvellä, joista toinen (Presa de las Niñas) oli uusi tuttavuus mutta todella kaunis paikka. Kaktuspuistossa käytiin myös ensimmäistä kertaa ja näkemisen arvoinen sekin oli, siisti ja hyvin hoidettu paikka.

Reissun ehdoton kohokohta oli kuitenkin Palmitos Park eli papukaijapuisto. Siellähän me ollaan käyty joka reissulla (paitsi pari vuotta sitten, jolloin se oli maastopalojen takia suljettu - käytännössä koko puisto tuhoutui paloissa) ja viime reissun jälkeen sinne oli avattu myös delfinaario. Delfinaariossa järjestettiin sitten "tapaaminen" delfiinien kanssa eli ennen yleistä näytöstä oli maksusta puolen tunnin sessio, jossa kouluttaja kertoi delfiineistä, niitä pääsi silittämään ja "kouluttamaan". Koska maksu ei ollut varsinaisesti ihan pieni, Kari päätti jättäytyä kuvaajaksi ja mä pääsin tapaamaan näitä ihania eläimiä. Delfiinithän on olleet mun suosikkeja aina, ja nyt vihdoin ja viimein pääsin ihan fyysiseen kontaktiin :) Eli pääsin silittämään delfiinejä ja antamaan pusuja, sekä lopuksi sitten kouluttamaan mikä tietysti tarkoitti sitä, että kouluttaja näytti meille käsimerkit, joilla niitä ohjataan ja nehän sitten tekivät, mitä pyydettiin. Tapaamisessa meitä oli yhteensä neljä, joista kaikki muut oli pieniä lapsia :D Tämän tapaamisen jälkeen kouluttaja pyysi, josko suostuisin osallistumaan myös itse showhun, kun siinä tarvitaan avustajia. Lupasin tottakai, vaikka eihän mulla mitään uimapukua ollut - farkkusortsit ja valkoinen, olkaimeton toppi... Kouluttaja sanoi, ettei se haittaa, koska mun pitää vaan maata sellaisen laudan päällä. No joo, niinhän piti mutta tiesin jo siinä vaiheessa, kun menin siihen maate, että kuivana tästä ei todellakaan selvitä. Homma meni siis niin, että mä menin makaamaan siihen laudalle, kouluttaja tuli mun taakse ja pari delfiiniä työnsi meitä kouluttajan jaloista. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, että toinen samanlainen kuljetus tuli altaassa vastaan ja ne aallot kastoi mut aivan läpimäräksi :D Onneksi vaatteet pysyi ylhäällä ;) Mutta en valita, se oli ihan huikea kokemus ja onneksi se kaikki on videolla! Valokuvia tästä ei sitten olekaan, kun ei Kari pystynyt kahta kameraa yhtäaikaa käyttämään, mutta se ei haittaa. Loppupäivä sitten kuivateltiin, ja meinasipa seuraavana aamuna flunssan poikanenkin iskeä mutta sain sen lyötyä takaisin parin tunnin unilla. Jäi meinaan unet melko vähiin matkan aikana - kertaakaan ei taidettu hotellilla olla ennen aamukolmea, parhaimmillaan meni viiteen ja kuitenkin kymmenen aikaan vääntäydyttiin ylös ja liikkeelle. Eihän sinne nukkumaan ole menty ;) Viimeisenä iltana, tai aamuahan se jo oli, kaverit toi meidät hotellille puoli viiden maissa ja kasilta oli herätys, että ehditään lentokenttäbussiin. Lentomatka meni sujuvasti nukkuen ;)

Kaiken kaikkiaan siis ihan mieletön reissu, josta suurin kiitos kuuluu rakkaille ystäville Ronnylle ja Anabelille (joista Anabeliin tutustuttiin vasta tällä matkalla) - he kuljettivat meitä vapaapäivinään paikasta toiseen ja tuli nähtyä monta erikoista ja erilaista paikkaa, joihin ei tavallisena turistina eksyisi eikä niissä edes pärjäisi, kun ei kieltä osaa. Ihan huippumuistot on myös Malibu Beachistä - tällä kertaa siis meidän iltaelämä suuntautui Puerto Ricoon, koska Ronny on siellä nykyään töissä. Joka ilta, kun Ronny oli töissä, matkasimme siis sinne - milloin taksilla, milloin autollamme ja milloin Ronnyn kyydillä - mutta sinne oli päästävä. Ronnyn lisäksi baarissa on muutenkin ihan mahtava henkilökunta ja viimeisenä iltana oli vedet silmissä varmaan kaikilla, ihan niillä karskeimmillakin miehillä ;) Baarin omistaja antoi meille vielä viimeiseksi lomareissultaan Malagasta tuomansa matkamuiston, joka päätyy tuonne vierasmajan seinälle - se kun tullaan aikanaan sisustamaan Gran Canaria-tyyliin kuvilla ja erilaisilla esineillä. Mahtavat muistot jäi siis tästä(kin) matkasta ja tietysti ihan mieletön ikävä takaisin!

Ja koska tämä nyt kuitenkin on koirablogi, niin mainittakoon, että koirien osalta meidän reissu meni myös hyvin :) Äitini oli jälleen kerran niitä erinomaisesti hoitanut ja kaikki oli kunnossa - kuulumiset tietysti kysyin päivittäin tekstiviestillä ;) Enzo oli toisen viikon aikana alkanut syödä huonommin, kun raukalla oli mammaa iso ikävä, mutta lahjonta toimii kai siinäkin asiassa - vaikka eihän aikuinen koira nyt nälkään kuole, jos ruokaa vaan on tarjolla, mutta äitini hermoilee niistä aina. Enzo onkin sitten viettänyt tiiviisti aikaansa mun kyljessä - minne minä menen, menee myös Enzo :) Muista koirista sitä kaipausta ei niinkään huomaa, mutta Enzo on sellainen mamman mussukka ollut aina. Ja Banjohan täytti meidän matkan aikana vuoden, ja mulla on vieläkin morkkis siitä, etten ollut silloin paikalla... Mutta niitä synttäreitä poika saa juhlia sitten perjantaina, kun Enzo-isukki täyttää neljä. Menee kaikki sitten samalla, Minihän täytti myös matkan aikana vuosia - 12 niitä jo kertyi mittariin. Mutta palataan synttäritunnelmiin myöhemmin!!

torstai 27. tammikuuta 2011

Viimeistä viedään...

...eli huomenna reissuun :) Tai oikeastaan jo tänään, koska ihanat ystävämme Helsingissä ovat lupautuneet majoittamaan meidät ensi yöksi ja sietämään meidän aamuisen lähdön (klo 5:05 tulee airport-taxi hakemaan). Klo 7.30 sitten lähtee kone kohti Gran Canariaa jälleen kerran :)

Mutta lyhyesti kuulumisia vielä ennen sitä: Enzo voi hyvin. Se on nyt käynyt 3 kertaa fysioterapiassa ja Tanja taisi tehdä sille ihmeitä. Viimeisellä kerralla se sai osteopaattistyyppistä hoitoa ja se tuntui menevän luihin ja ytimiin - sen verran voimakkaat olivat koiran reaktiot. Tanja varoitti, että poika saattaa olla parikin päivää väsynyt ja taisi se olla, koska näki illalla oikein kunnolla unia enkä muista sen nähneen niitä pentuaikojen jälkeen - siis niitä, joissa ulistaan ja jalat sätkii ;)

Banjon vein myös ihan testimielessä fyssarille ja löytyihän sieltäkin joitakin jumeja eli ei se hukkaan todellakaan mennyt. Isla sitten vielä reissun jälkeen, niin on lapset taas tsekattu kuntoon ;)

Mun kunto on kohentunut, ajoittain vielä päässä pyörii mutta menee jo paljon paremmin. Saas nähdä, mitä lentokone tekee... Lauantaina oltiin Turun KV-näyttelyssä ja ihan hienosti meni molemmilla pojilla. Arja oli ystävällisesti lupautunut viemään Banjon kehään ja Vippe vei Enzon, ei riittänyt emännän oma kunto koirien handlaamiseen - mun energiat meni pystyssä pysymiseen ;) Taisi kahden koiran pesu ja föönaus olla tällaisille puolikuntoiselle liikaa. Mutta näyttelyyn päästiin ja ihanaa oli taas pitkästä aikaa nähdä koiraihmisiä ja vaihtaa muutama sana. Ja nyt kun en ollut itse menossa kehään, ei tarvinnut jännittää ja pystyin ihan oikeasti juttelemaan ihmisten kanssa (no, myönnetään, en mä parhaimmillani ollut, mutta kuitenkin).

Ensin seistään nätisti jonossa

"Mikäs heppu sä sitten oot?"

Strategia pitää hioa valmiiksi

"Siis onks pakko juosta, jos ei taho...?"
Banjo siis esiintyi ihan omaan tyyliinsä kuten ennenkin - "seison kyllä, mutta en juokse. ja jos juoksen, niin en ainakaan pää ylhäällä. ja jos haluat mun juoksevan pää ylhäällä, niin lahjontaa on syytä suorittaa runsaasti enkä ehkä sittenkään nosta päätä". Mutta ihan hyvin se meni, eka virallinen näyttely. Arvostelun joistain kohdista olen kyllä ihan pienesti eri mieltä, mutta samapa tuo ;) Arvostelu siis: "Kiva pää. Voisi olla paremmin asettuneet korvat. Hyvä kaula. Hiukan kapea edestä. Liikkeessä kyynärpäät ulkona. Tassut (tai kädet, kuten arvostelussa lukee) kääntyvät hiukan ulos. Rinta ei ole syvä. Ylälinja ok. Oikea häntä. Hyvin köyhät takakulmaukset. Hyvin heikot kintereet. Oikea turkki."

Enzo sen sijaan esiintyi poikkeuksellisen hienosti. Ei tyypillistä pään ravistelua ja juoksikin melkein pää ylhäällä ;) Vippelle vielä iso kiitos ihan loistavasta handlauksesta!!
"No juoksen juoksen, mut eihän se tuomari ees kato tännepäin!"

"Seistä mä kyllä osaan"

Ja Enzon arvostelu: "Kallon muoto ei ole kovin oikea. Kiva ilme. Hyvin lyhyt kaula. Edestä ok. Kiva runko. Hyvä ylälinja. Oikea häntä. Tarvitsee taakse hiukan lisää kulmauksia. Hyvä turkki." Ihan ensimmäistä kertaa siis moitittiin Enzon päätä, mutta haitanneeko tuo, koska mun mielestä se on just mahtava ja ehdottomasti parasta tuon pojan ulkonäössä. Minkäs sille voi, jos aivot on niin isot, ettei mahdu pienempään päähän ;) Tuloksina siis Banjolla EH ja Enzolla ERI (Enzo oli 14 valiouroksen joukosta 8 parhaan joukossa eli ei huonosti ollenkaan). Maaliskuun alussa karavaanimme suuntaa Euraan ryhmänäyttelyyn.


Sunnuntaina käytiin tapaamassa Banjon Betu-veljeä, joka olikin melkoinen poika - korkeutta 83 cm ja ihan virallisen mitan mukaan. Ja niin hieno luonteeltaan - siitä tulee todella mahtava poika, kun saa massansa kokoon myös. Mutta hyvä vaan, että on pysynyt hoikkana - on korkeutta sen verran, ettei välttämättä olisi raajat pysyneet muuten matkassa mukana. Kuvia Betusta, Biancasta ja omien koirien metsälenkistä löytyy täältä.


Ja nyt mun täytyy pistää tähän pieni mainos. Isla on nimittäin pelännyt lähes sairaalloisesti kynsien leikkuuta jo kohta 5 vuotta ja vihdoin mä löysin, epäilyistäni huolimatta, ratkaisun eli kynsien hiomalaite VipVescorilta. Todella pätevä laite ja vaikka Islallakin on isot, paksut kynnet, ne lyheni tosi nopeasti. Suosittelen! Mä aion käyttää sitä jatkossa noille pojillekin, vaikka niiden kynsiä saakin ihan rauhassa leikata, mutta tämä oli ehdottomasti enemmän mun mieleen kuin kynsisaksien kanssa heiluminen.


Mutta nyt mä lähden valmistautumaan reissuun lähtöön, adios amigos!! :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kylässä Belunassa eli Banjon synnyinkodissa

"Morjens systeri, miten sulla on mennyt?"

"Jaa että puheet sikseen ja tanssitaan vaan!"

"Tai leikittäiskö?"

"Tai sit ihan vaan juostaan..."

Pilvi yrittää pienillä tassuillaan pysyä vauhdissa mukana...

...sisarukset ei vaan tee sitä kovin helpoksi!

Vähän meinaa mennä kurvit pitkäksi

"Mä rökitän sut!"

"Mun iskä tulee ja antaa sulle selkään! Se on ainaki näääääin iso!"

"No pölö, se on mun iskä kans eikä se anna mulle selkään!"

"Okei okei, ollaan sit ihan vaan kavereita..."

Milana - pieni sylikoira :)

perjantai 14. tammikuuta 2011

Kuulumisia vihdoin...

"Hei me heilutaan taas, mutta ei me kaaduta..." Siinä tiivistettynä mun alkuvuosi ;) Suomennettuna siis mä olen aloittanut vuoteni sairauslomalla. Uudenvuodenpäivänä alkoi iltapäivällä pahoinvointi, ja kun pääsin töihin, alkoi pyörryttää ja huimata ihan älyttömästi. Kun tuli lisää porukkaa töihin, mä lähdin kotiin ja täällä olen siitä saakka ollut. Nyt alkaa jo olla paremmissa kantimissa eli pystyy olemaan ns. normaalisti, mutta rasitusta ei edelleenkään kestä yhtään ilman oireita. Olen siis sairauslomalla ensi viikon maanantaihin asti ja se tulee kyllä vielä ihan tarpeeseen. Mutta nyt pystyy jo siis päivittäisiä asioita hoitamaan, autoakaan kun en juurikaan ole uskaltanut ajaa. "Virallista" diagnoosia en saanut, vaikka kaikenlaisia tutkimuksia tehtiin ja niinpä erikoislääkäri tuli siihen tulokseen, että todennäköisesti mulla on sisäkorvan hermo tulehtunut, se on virusperäinen eli antibiootit ei auta mutta paraneminen saattaa kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Mulla nyt ei kuitenkaan ole kuukausiin varaa, kun tasan kahden viikon päästä lähtee kone kohti Gran Canariaa ja mä todellakin aion olla siinä mukana ;)

Mutta koirien kuulumisiin, nehän ihmisiä kiinnostaa! Aloitetaan siis vanhimmasta: Isla voi hyvin. Sitä tyttöä ei vuodet ahdista vaan se painelee edelleen samalla innolla pitkin metsää kuin nuorenakin. Ja taitaa meidän koirista tehdäkin ne pisimmät lenkit, kun huitelee milloin missäkin. Banjo vielä menee perässä jonkun verran, mutta Enzo ei niinkään. Mutta ei jää tyttö siis vauhdissa yhtään nuoremmilleen. Se on nyt talven ajan saanut Litozin-nimistä luontaistuotetta, jota oli eräs osteopaatti suositellut tuttavan spondyloosikoiralle (kiitos asianomaiselle vielä vinkistä!!). Kyse on ruusunmarjajauheesta, joka ainakin ihmisillä tutkitusti vähentää kipuja. Mitään lääkkeitä Isla ei syö, koska ei näytä niitä tarvitsevan. Tyttö on itse asiassa niin hyvässä kunnossa, että ihan varkain on mieleen hiipinyt ajatus, että josko sittenkin sen kanssa vielä ensi syksynä veteraanikehiin lähtisi ;)


Kuten siis kuvista näkyy :)

Enzon kanssa tulin just fysioterapiasta. Se alkoi joulukuun lopussa olla jotenkin omituisen riitaa haastava ja kulki Banjon perässä niin, että pikkujätkää alkoi selvästi jo ahdistaa. Uudenvuodenaattona se sitten alkoi irvistellä Islallekin, ja silloin todettiin, että nyt on jokin pielessä. Seuraavalla viikolla päästiin sen kanssa lääkäriin, mutta muuta ei löytynyt kuin jumiutuneet lihakset. Enzoa ei kuvattu, koska ei tiedetty, mitä kuvataan ja kysyin sitten lääkäriltä, että onko ne lihakset niin jumissa, että se saattaisi selittää tämän "häiriökäyttäytymisen". Lääkärin mukaan oli, joten ei sitten lähdetty hakuammuntana kuvaamaan koko koiraa vaan kokeillaan ensin hierontaa. Tänään siellä sitten oltiin, samaisen Tanja Kotin luona, joka Banjoa hoiti kesällä. Ja jumissahan se jätkä oli - takapää oikealta puolelta todella jäykkä ja vasemmalta taas etupää ja Tanja sanoi, ettei yhtään ihmettele, jos on vähän pistänyt poikaa ärsyttämään. Ensi tiistaina mennään uudelleen, ja katsotaan, mitä hoito on vaikuttanut. Tarkoitus edelleen olisi päästä ensi lauantaina Enzon kanssa Turun näyttelyyn. Taas olisi emännän pitänyt osata lukea koiraansa paremmin - näin jälkikäteen ajateltuna Enzo on jo pidempään ollut hiukan haluton liikkumaan metsässä, mutta olen pistänyt sen umpihangen ja raskaan ruumiinrakenteen piikkiin. Ei olisi pitänyt... No, pysyvää vahinkoa ei tästä tullut ja nyt poika hoidetaan kuntoon. Muuten Enzo on elänyt terveen, iloisen koiran elämää edelleen ja odotukset tämän(kin) vuoden suhteen ovat korkealla ja tuolla Belunan kennelin suunnassa ;) Se täytyy vielä todeta näistä Enzon jälkeläisistä, että vaikka olenkin puolueellinen, niin ihan loistavia kakaroita on Enzo morsiantensa kanssa maailmaan saanut. Olen enemmän kuin tyytyväinen molempiin pentueisiin, siihen mitä olen niitä nähnyt ja niistä kuullut. Kaunis kiitos myös molemmille kasvattajille, että isän omistajatkin ovat kuulleet pennuista!! Ja tietty myös niille pentujen omistajille, jotka ovat suoraan mulle kuvia ja kuulumisia lähettäneet!! :) On ne omien koirien jälkeläiset vaan niin rakkaita, vaikkei omia kasvatteja olekaan. Tässä yksi hurmuri Besaroon Eliel eli Velmu, joka on ihan isänsä kopio:

Kuvat ei ole ihan tuoreita eli Velmu on näissä hiukan alle 5 kuukauden ikäinen. Kiitos tuhannesti Susannalle kuvista!! Jännityksellä odotellaan Velmun ekaa näyttelyä ja näillä näkymin lähdetään ihan kehän laidalle kannustamaan ja tietty tapaamaan poikaa ihan livenä :)
Muutama kuva vielä Enzosta:


Mä olen edelleen niin myyty tuolle pojalle... Todellisen aarteen saimme!

Banjo taas... Meidän pieni Banjo on nyt 79 cm korkea, painaa n. 56 kiloa ja jatkaa kasvamistaan... Korkeutta ei luultavasti/toivottavasti paljon enää tule, mutta nyt aletaan sitten kasvatella massaa. Banjo on itse pitänyt itsensä melko hoikkana ja se sopii mulle paremmin kuin hyvin. Mä tykkään, että tämänkokoinen koira kasvaa rauhassa korkeutta ja alkaa kerätä sitä massaa sitten vasta myöhemmin - mun mielestä pysyy koira paremmin kasassa näin. Ja ihan hyvä, että meillä on kaikki pojat hoitaneet sen puolen ihan itse, Islaa joutui hiukan rajoittamaan ;) Muuten Banjolla menee lujaa :) Ei sairastele eikä aiheuta huolta eikä murhetta, mitä nyt pieniä remonttihommia suorittaa silloin tällöin. Banjo starttaa myös näyttelykehään ja ekaan viralliseen näyttelyynsä ensi lauantaina Turussa - tosin pieni identiteettikriisi meinasi tulla, kun laput tänään tuli ja Banjo oli merkitty nartuksi :D
Tähän vielä kuva Banjosta kera isukin:

Normaalioloissa siis Enzo ja Banjo on mitä parhaimmat kaverit eikä riitoja ole, vuoron perään hakevat sisälläkin toisiaan leikkimään. Isla leikkii sitten enemmän ulkona.

Ja Minin kuulumisia myös lyhyesti eli Mini voi hyvin. Se täyttää kuukauden päästä 12 vuotta eikä sitäkään tunnu ikä vielä painavan. Sillä on edelleen verenpainelääkitys ja astmalääkkeitä se ei tarvinnut vuoteen viimeisen kortisonipiikin (meidän matkan takia) jälkeen, mutta nyt se on saanut pari kohtausta eli käymme vielä ennen matkaa hakemassa sille taas piikin. Ei tarvitse sitten eläinhoitajaksi tulevan äitini stressata kuin yhden lääkkeen takia ;)

Minille on pöytä katettuna ;)
Ja lisää kuvia löytyy taas muualta eli joulukuun lopun kuvia on tästä eteenpäin ja viime viikonloppuna vierailtiin Humppilassa Banjon kanssa moikkaamassa Vippeä, Jukkaa ja Hiroa ja niitä kuvia löytyy täältä.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!!

Rauhallista Joulua kaikille koko meidän laumalta!!
Kiitos Tarja ja Islan Taavi-poika sekä Topi-"veli"!
Kiitos Satu ja Yestas kennel!
Kiitos Micaela ja pojat!
Kiitos Minna ja Bonnien kennel!
Kiitos Arja, Harry ja koko Belunan lauma tästä huippuvuodesta!!

Kiitos Mia ja Cardamine's kennel!

Kiitos Heidi ja lauma!

Tack så mycket Marie och Houdini's kennel!

Kiitos Jonna ja Karhuahon kennel!

Kiitos Hanna, Nana ja Mosse!
Kiitos Mara ja pojat!

Kiitos Päivi ja Zapparal's kennel!
Kiitos Marika ja Besaroon kennel!

Kiitos Maria ja ihana Miila (Besaroon Elisa)!

Kiitos Teija ja Galileon kennel!

Kiitos Heidi ja Hippulan kennel!

Kiitos Kipa ja Kipazin kennel!

Kiitos Minna ja Isilon kennel!
Kiitos Mallu ja pojat!
Kiitos Maria ja pojat!
 
Tack så mycket Petra och Lejonklippans kennel!