Hulda-äippä pitää vielä maitobaaria auki
Kiitos taas Marjutille, että saimme vierailla :)
Lauantaiaamuna pakkasin taas pitkästä aikaa Enzon autoon ja lähdimme lenkille isäni ja Samun kanssa. Uskon ja toivon, että täit ovat taakse jäänyttä elämää, joten treffeilläkin voi taas käydä :) Ja kyllä olikin kivaa, 2 tuntia painettiin umpihangessa ja vaikka mulla ei vauhtia niin paljon ollutkaan, niin löytyihän taas uusia lihaksia ;)
Jostain syystä meillä oli aika rauhallista loppupäivän ;)
Lauantai-iltana Enzo joutui kuitenkin vielä pesuun ja sunnuntaiaamuna auton nokka suunnattiin kohti Tamperetta. Matkalta otettiin Vippe ja Jukka kyytiin, Vippe oli ystävällisesti lupautunut viemään Enzon kehään. Meillä on edelleen ongelmana Enzon kanssa kehäliikkuminen. Jostain syystä poikaa ei vaan nappaa, vaikka muualla virtaa riittää yli oman tarpeen. Ei sillä muuten olisi niin väliä, mutta kun jätkällä on tosi ihanat liikkeet, niin olisihan niitä kiva tuomarillekin esitellä. Ajokeli oli todella huono menomatkalla, mutta perille päästiin, ja jopa ihan ajoissa :) Kehän laidalla olikin tuttuja ja Peten Santtu-pojan omistajatkin ilmaantuivat paikalle. Oli tosi kiva tavata taas! Aika sujui mukavasti hyvässä seurassa, ja Enzokin "pääsi" kehään. Kuvista tuhannet kiitokset Sadulle!!
Pikku-E odottaa arvosteluvuoroaan
Ja näin juoksee Enzo - päätään ravistellen...
Ja takaisin...
Enzo arvosteltavana ja sai ERIn. Vähänkö oli mamma tyytyväinen :)
Ja kilpailuluokassa
Ihan huippua!! Enzo sijoittui lopulta avoimessa luokassa neljänneksi!! :)
Vielä lopuksi kuva PU-kehästä. Mielettömän suuret kiitokset Vippelle handlauksesta!!! Oli tosi kiva välillä kerrankin katsoa kehän laidalta pojan menoa, ja hyvinhän se poikakin lähti "vieraan" mukaan. Ja vaikka kuulemani mukaan tuomari ei ymmärtänytkään leonbergien arvostelusta yhtään mitään jättäessään kaikki kääpiöt kehään (eli AVO-kilpailuluokassa sijoittuneet), niin me ollaan älyttömän tyytyväisiä päivän antiin. Mun mittapuun mukaan saksalaiselta tuomarilta KV-näyttelyssä saatu ERI on jo juhlan arvoinen :) Tuo tosin on aina se ikävä puoli näyttelyissä, että kun oma koira ei sitten loppuun asti menestykään, niin haukutaan toiset. No, kukin tyylillään ja taas opittiin uutta joistakin ihmisistä ja heidän mielipiteistään. Vielä kehän jälkeen ostettiin hiukan tuliaisia koirille, ja tietty ne pakolliset lakut, ja lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Kotimatkakin sujui edelleen hyvässä seurassa, ja päästiin näkemään vielä "pikku"-Torreskin :)
"Täältä mä tuun ja mä oon oottanut teitä koko päivän ja mulla on nälkä!"
"Antakaa mulle ruokaaaaa!!"
Vippelle ja Jukalle iso kiitos reissuseurasta, oli paljon kivempaa ajellakin porukalla :) Meillä on täällä edelleen suhteellisen väsyneitä koiria (yksi ollut reissussa ja kotona odottaneet varmaan juosseet ovelle joka kerta, kun auto on mennyt ohi), ja kohta vääntäydytään lenkille. Näyttelysuunnitelmia toukokuulle on aika paljon (Somero, Harjavalta, Rauma), mutta sitä ennen meillä pidetään peukkuja pystyssä, että Enzo saisi paikan silmäpeilaukseen.
5 kommenttia:
Heips!
Onnea hienosti menneestä näyttelystä Tampereella..nuo ikävät puheet kannattaa tosiaan jättää omaan arvoonsa :)
on muuten oikeesti äärimmäisen opettavaista katsoa omaa koiraansa kehän laidalta toisen kanssa; meillä ainakin Jitta varmaan ajattelee "keventää tunnelmaa" kun on allekirjoittaneen kanssa kehässä..huomaa, että mua jänskättää ja pitää sitten ottaa pari kaninloikkaa aina väliin :D
Rapsut sinne teidän kolmille!
Oottekos erkkariin ilmoittautuneet?
Onnittelut Enzo-veikalle, hienosti poitsu pärjäsi taas, terkkuja kaikille !
Onnittelut upealle Enzolle ERI:stä!!!
Täällä yksi "kääpiöistä" kiittelee teitä onnitteluista :o)
Onnea menestyksestä!! :)
Onnea Enzon ERI:stä on kyllä noin Komea poika sen ansainnutkin. Sanokoon katteeliset mitä lystää!
Kaunista kevättä toivottaen Marika ja muu poppoo
Lähetä kommentti