Yhtenä aamuna taivas oli älyttömän upean värinen, kun aurinko alkoi nousta:
Mulla oli myös pari apulaista kuvaamassa.
Kunnes tuli Enzo ja laittoi vähän säpinää sakkiin
Pienet aamupainit on aina paikallaan
Petekin innostui :)
Meillä on myös vihdoin ja viimein vietetty Minin synttäreitä. Mini täytti 10 vuotta meidän reissun aikana, ja nyt sitten vihdoin oli kakkua tarjolla Minillekin. Ja toisin kuin Enzo, Mini ei ollut sen vertaa hyvätapainen, että olisi tarjonnut kavereille kans vaan söi itse kaikki ;)
Minin kakku piti sisällään Whiskas-herkkupurkin ja 10 Kitbits-palaa. Kakku tosin vähän läsähti, mutta ei se tuntunut tyttöä haittaavan...
Ja kävinpä vielä Belunan kennelissäkin vierailulla, kiitos taas Arjalle ja Harrylle - oli kiva jutella!! Kyllä se naakkalauma sieltä pian laskeutuu ;)
Enzon kaunis siskopuoli Diwa
Muuten meille kuuluu ihan hyvää - Isla sai lopulta antibioottikuurin täiden takia. Tai oikeastaan siihen vaikutti myös Exspotista aiheutunut allerginen reaktio. Isla on aina sietänyt huonosti Exspotia (tulee kova kutina), ja olenkin sitä yrittänyt välttää, mutta silloin en siihen hätään parempaakaan ainetta saanut, joten sitä laitettiin. Soitin jo lääkärillekin siitä, kun tuntui, ettei kutina helpota yhtään ja eläviä täitä vaan löytyi ja löytyi. Matot oli toista viikkoa ulkona pakkasessa, koirien patja on siellä edelleen, samoin lelut. Imuroitiin koko talo, mutta ei vaan tuntunut hellittävän. Lääkäri sanoi kuitenkin, ettei just nyt voi tehdä mitään, kun Islalla on jo niin vahvat myrkyt päällä (Exspot ja Program-tabletit). Seuraavana aamuna seurasin tyttöä reilun tunnin ja se rapsutti taukoamatta jostain. Taas soitto eläinlääkärille, että eikö ihan tosiaan voi tehdä mitään, eikö edes pestä sitä millään - iho on rikki, maha täynnä punaista ihottumaa ja lonkat ruvella. No, siitä sitten antibioottikuuri päälle ja pesu desinfioivalla shampoolla. Nyt on alkanut helpottaa eikä eläviä täitä enää löydy, ainoastaan munia. Kutinaa on edelleen, mutta eiköhän se siitä helpota. Enzolta olen koko aikana löytänyt yhden elävän täin (ja siitäkin on jo toista viikkoa aikaa) ja Petellä ei ole ollut ensimmäistäkään. Joten seuraava ohjelmanumero meillä on Tampereen näyttely Enzon kanssa sunnuntaina.
3 kommenttia:
Jopa teillä on kaikenlaista!
Toivottavasti oma lääkityksesi auttaa pian ja saat taas elää normaalia elämää ilman kamalaa väsymystä yms. vaivoja.
Helliä pusuja Islalle. Kuulostaa tosi inhalta nuo Islan täit. Mitä lie superlaatua ovat. :(
Pitikö se Islan nyt hankkia taas joku superhypervastustuskykyinen täikanta? Tuo tyttö sitten on äärimmäisyyksien koira jos joku;-) En toivotakkaan rapsutuksia koirille vaan taputukset koirille.
Täällä kohtalosisaresi - mitä tuon kilpisrauhasen suhteen tulee. Lääkityksen saa kyllä ihan kohdalleen (ainakin veriarvojen mukaan) ajoittainen väsymys mua vaivaa - yhä 26v. lääkityn vuoden jälkeenkin ;( Mutta kyllä tän kanssa ihan hyvin toimeen tulee :)
Lähetä kommentti