Isla kävi eilen rokotuksilla ja samalla näytin lääkärille Islan oikeassa lavassa olevaa pattia. Luulin sitä rasvapatiksi, mutta sehän olikin tukkeutunut talirauhanen, joka ei edes lääkärin käsittelyssä suostunut juurikaan tyhjenemään. Sitä pitää nyt seuraavat 10 päivää putsata ja laittaa siihen antibioottisalvaa, josko se siitä tokenisi. Jos ei, niin se pitää leikata pois. Pienen pieni operaatio, mutta niitä nyt taas tuntuu riittävän... Jos ei sitä leikkaa, se kuulemma "poksahtaa" ihon alla ja saattaa aiheuttaa melkoisen ikävän rasvatulehduksen. Kun tultiin lääkäriltä kotiin, kävin ottamassa Islasta muutaman kuvan ja niitä löytyy Islan omasta kuvagalleriasta. Islaa se patti ei muuten vaivaa mitenkään, mutta sitä kohtaa se on rapsutellut eli kai se kutiaa.
Kysyin samalla noista Peten liikkeistä lääkäriltä, ja hän sanoi, että katsotaan, mitä hieroja sieltä löytää - se voi olla pelkästään joku paha lihasjumi selässä mutta se voi olla myös sitä, ettei Pete ihan tiedä, missä sen jalat huitelee eli asentotunnossa on jotain häikkää. Sen tosin olin jo testannut aiemmin, että palauttaako Pete jalan asennon normaaliksi, jos tassun kääntää "väärinpäin" ja se palauttaa sen heti. Mutta katsotaan, huomenna ollaan toivottavasti viisaampia, kun Pete on käynyt ekaa kertaa hierojalla.
Huomenillaksi löysin myös ohjelmaa, kun huomasin, että Turussa järjestetään koirien ensiapuluento. Luento tosin on Varsinais-Suomen Laumanvartijoiden järjestämä, mutta laitoin sinne sähköpostia ja kysyin, saako osallistua vaikkei laumanvartijaa olekaan.
Ja se, mikä edellisestä kirjoituksesta unohtui: Meillä on kevään ensimmäiset verijäljet myös ajettu. Tein Islalle ja Enzolle pääsiäisenä ekat verijäljet ja viime vuoden kaava toistui - Isla menee häthätää sinne päin (koko ajan jäljellä, mutta ei lainkaan tarkkana eli menee lahjakkaasti makuiden ohi) ja Enzo ei tee harhan harhaa. Pojalla on kyllä niin tarkka nenä :) En tiedä, teenkö hallaa tuolle kehissä juoksemiselle, kun Enzo tuppaa sielläkin kulkemaan sitten nokka maassa, mutta uskon, että se tekisi niin joka tapauksessa - se elää täysin hajujen maailmassa. Eikä meillä kyllä oteta näyttelyitäkään niin vakavasti - Enzo selvästi nauttii verijäljestä, joten mitäpä sitä hyvää harrastusta rajoittamaan.
Tässä nämä pikakuulumiset. Ai niin ja Mini voi hyvin :) Syö ja juo entiseen tapaan ja on tosi pirteä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kevät terkkuja teille! Peukutuksia Lauantaille:).
Toivottaapi Marika ja muu poppoo
Ihanaa, että Mini on kunnossa.
Ja niitä peukutuksia meiltäkin!!
Lähetä kommentti