Pete ei tehnyt suurta numeroa itsestään - sen ei tarvinnut, koska se täytti koko huoneen pelkällä läsnäolollaan. Ja suuren aukon poika jätti lähtiessään. Yhtenä päivänä tajusin, ettei enää kukaan koirista heitä takapuoltaan sohvalle ja jää siihen katselemaan ikkunasta ulos niinkuin Pete aina teki - se saattoi istua siinä pitkiäkin aikoja, vaikka pihalla ei tapahtunut yhtään mitään. Pete oli mitä lempein luonteeltaan, mutta silti - tai ehkä juuri sen takia - todella hyvä laumanjohtaja. Edes Enzon riekkumiseen se ei hermostunut ja Islalle se oli vankkumaton tuki ja turva. Lauman johtajuus on nyt vanhemman oikeudella siirtynyt Islalle ja alkuvaikeuksien jälkeen tyttö on täyttänyt tehtävänsä. Alkuvaikeuksilla tarkoitan Islan arkuudesta ja epävarmuudesta johtuvaa pientä "hakemista" - tyttö oli alkuun aika hukassa, kun ei ollut johtajaa, johon turvata ja piti tehdä itse päätöksiä. Mutta nyt Isla on saanut varmuutta itselleen ja käyttäytyy rohkeammin kuin aiemmin. Enzo on sopeutunut tilanteeseen hienosti eikä ole edes yrittänyt ottaa paikkaa Islalta pois.
Pete oli siis todellinen unelmien täyttymys luonteeltaan, ja ulkonäöltäänkin, mutta valitettavasti terveys puuttui. Sillä oli pitkään hyvä kausi sen jälkeen, kun ehrlichioosi saatiin kuriin, mutta kaiken aikaahan me tiesimme, mihin se päättyy. Ja täytyy sanoa, että kun on tässä nyt sivusta seurannut joidenkin taistelua/pohdintaa vastaavassa tilanteessa, niin Pete pääsi kyllä pois, kun eläminen oli vielä kuitenkin elämisen arvoista - se pääsi itse liikkeelle ja pystyi kulkemaan metsässä vapaana, ja ennenkaikkea pääkoppa toimi ja ympäristö kiinnosti. Poika pääsi pois heti, kun silmistä näkyi luovuttaminen. Päätös oli vaikea ja raskas, mutta se vaan on ihmisen tehtävä. Kertaakaan en ole päätöstä katunut, mutta silti on niin iso ikävä...
"Ei antanut elämä kaikkea, mitä pyysin, mutta antoi sinut ystäväksi. Ja samalla antoi enemmän, kuin olin osannut edes pyytää..."
*click*
2 kommenttia:
Tulee ihan tippa linssiin kauniista kirjoituksestasi,siinä kuvastuu todellinen rakkaus ja kaipuu.Pete oli ja tulee aina olemaan se yksi komeimmista leoista mitä tiedän :D
Niin, Pete elää vahvasti muistoissanne ja minunkin muistoissani, vaikka tätä kautta siihen vain tutustuinkin.
Onneksi on kauniit ja rakkaat muistot. Ja onneksi Pete pääsi pois, kun sen hetki oli koittanut. Se on aina rankka päätös, mutta on hyvä tietää, ettei ystävä joutunut kestämään kipua vain siksi, että itse ei raaskinut antaa sen mennä.
*halaa*
Lähetä kommentti