Sattuu ja tapahtuu

Eilen, kun illan suussa heräilin "päiväunilta", Kari kysyi multa, mistä koirat on voineet saada ulos possunkorvia. Mietin, ettei meillä edes just nyt ole possunkorvia, jolloin Kari tarkensi, että siis ihan aitoja. No juu ei tasan yhtään mistään. Sellaisen Kari oli kuitenkin Islalta ottanut pois. Korva oli jäässä, mutta aivan selvä sian korva - suoraan irti leikattuna. Ei siis mikään mukava yllätys. Kiersin taskulampun kanssa aidan reunaa, mutta en nähnyt jalanjälkiä enkä enempää korvia. Luultiin, ettei koirat olisi ehtineet niitä syödä. Kaikesta päätellen totuus on kuitenkin toinen, koska tänään molemmat koirat ovat ripulilla - Isla on selvästi kipeä, vinkuu maatessaan ja on ihan vesiripulilla. Enzo on hiukan paremmassa kunnossa. Niissä korvissa tuskin mitään myrkkyä oli, mutta eipä ole meidän koirien mahat tottuneet raakoihin siankorviin. Tänään kiersin tontin reunat päivän valossa, mutta jälkiä ei löytynyt eli ilmeisesti korvat on heitetty tuosta tieltä, josta nyt ei kovin pitkä matka meidän aidan sisäpuolelle ole. Luulen/toivon, että joku on vaan jostain kuullut, että koirat tykkäävät possunkorvista ja päättänyt tarjota meidän koirille vähän jouluherkkuja. Täytyy kyllä sanoa, että mun tosissaan tekisi mieli mennä pistämään tuonne portille lappu "Järjestämme itse koiriemme jouluherkut, kiitos".
Ja tässä tämä "sankari"




Aamulla pakkasin Enzon autoon ja lähdin isäni ja hänen koiransa Samun kanssa kunnon metsälenkille. Enzo on ollut virtaa täynnä mun sairastelusta asti, enkä vieläkään ole oikein lenkkikunnossa yskän takia, mutta päätin, että nyt on pakko. Ja ihan hyvin se meni - mä en tukehtunut ja koirat nautti :) Isänikin on tehnyt pitkää päivää töissä, joten Samulla riitti myös vauhtia. Kuvat ei varsinaisesti loista laadullaan, mutta välittyy niistä varmaan ainakin tunnelma.

Lähtiessä oli vielä hiukan hämärää, joten Enzo piti valot päällä








Tästä kuvasta ei kannata etsiä koiria ;)












Kyllä oli ihana ulkoiluilma, ja Islan kanssa käytiin vielä pieni lenkki kotimetsässä. En paljoa sitä nyt viitsi rasittaa, kun on kipeänä, mutta hiukan lähdettiin pois pihapiiristä. Tarkoitukseni oli lähteä Islan kanssa vielä iltapäivällä kuuntelemaan eläinten joulurauhan julistusta Turkuun, mutta se jäi nyt taas väliin.

Ja kaunis kiitos kaikille, jotka elävät mukanamme Lotan ja Enzon (toivottavasti tulevien) vauvojen odotusaikaa!! Mä jännitän ultraa jo nyt ihan hirvittävästi, ja meillähän osuu matkalle lähtökin samaan päivään (tai kone lähtee vasta 9.1. mutta me lähdetään kotoa jo edellisenä iltana). Joka päivä täytyy käydä lukemassa Lotan kuulumiset Arjan blogista ja samalla toivoo parasta - yrittäen kuitenkin olla päästämättä toiveita liian korkealle, jos niitä pentuja ei sitten tulekaan. Tämä on yhdistelmä, jonka todella toivon toteutuvan ja "paineetkin" on sitten ihan vastaavaa kokoluokkaa. Seuraavien viikkojen aikana onkin paljon odotettavaa, kun ensin on joulu, sen jälkeen juhlitaan uutta vuotta, sitten jännitetään Lotan ultraa, jonka jälkeen lähdetään reissuun. Reissusta palattuamme saamme iloksemme hoitokoiran, ja sitten onkin jo aika pentujen, jos niitä Luoja suo. Ja kaiken tämän jälkeen helmikuu onkin jo pitkällä ja mennään kovaa vauhtia kohti kevättä ja valoa :)