Isla in memoriam...

Kuukausi sitten en olisi uskonut, että joutuisin tämän päivän kokemaan näin pian... Enkä sitä uskonut vielä eilenkään... Isla muutti tänään sateenkaarisillalle ja suru on suunnaton. Emme tiedä vielä, mitä tapahtui - aamulla kaikki oli hyvin, yhdeksän maissa menimme yövuoron jälkeen nukkumaan (Karikin oli yön töissä) ja Isla oli ihan normaali. Oli syönyt ja ulkoillut eikä vaikuttanut mitenkään kipeältä tai mitään. Yhden aikaan havahduin Islan läähätykseen, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, koska mullakin oli herätessä tosi kuuma. Isla tosin ei normaalisti juurikaan kärsi kuumasta, mutta meillä koirat läähättää aina enemmän tai vähemmän. Puoli kahden aikaan Kari herätti mut ja sanoi, ettei Islalla ole kaikki kunnossa. Nousin samantien ylös, koska muistin sen läähätyksen ja Isla olikin jo melko huonona. Läähätti, olisi selvästi mieluummin seissyt mutta ei jaksanut, limakalvot oli aivan vaaleat ja koko kuono ihan kylmä. Soitin lääkäriin ja käskivät tulla heti. Isla ei koskaan selvinnyt sinne asti... Lääkärin epäilys oli sisäinen verenvuoto (aortan repeäminen), mutta syy toivottavasti selviää avauksessa.

Tätä ei vaan mitenkään pysty  käsittämään :´( Lohtuna on, että Isla eli hyvän elämän, ei sairastellut ja sai lähteäkin tuntematta tämän pidempään kipuja. Jotenkin vaan olin itse siinä uskossa, että Isla elää suurinpiirtein ikuisesti. Elämä vaan ei aina mene niinkuin elokuvissa. Alla olevat kuvat on otettu ystävänpäivänä ja jäivät siis Islan viimeisiksi kuviksi...

"Ei aika muistoja kultaa, ei tarvitsekaan,
se mitä oli, ei vois olla parempaa."

Kiitos, rakas Isla, kaikesta... Olit unelmien koira, niin hyväluonteinen ja niin kaunis, todellinen lady. Ja kiitos, Satu, kun aikanaan Islan meidän käsiimme luotit - Isla eli elämänsä syvästi rakastettuna perheenjäsenenä. Nyt ei surulta löydy enempää sanoja...