Vain elämää, ei sen enempää

Kevät tulee ja piristää mieltä väkisinkin. Edelleen päivittäin on Isla mielessä, ja niinkuin Hanna edellliseen postaukseen kommentoi - yksi puuttuu ja sen huomaa miettimättäkin. Metsässä odotan edelleen Islan kurkkaavan jostain puun takaa niinkuin sillä oli tapana (kun mä olin ensin huutanut sitä 5 minuuttia tuloksetta, näin sen jonkun puun takana ihmettelemässä "mitä sä, mamma, keuhkoat, täällähän mä oon"), kaahaamassa kahtasataa ensin tuonne ja sitten tänne (Isla ei kunnioittanut polkuja, se meni minne nenä sattui viemään), välillä ajamassa takaa lintua tai ihan vaan nauttimassa elämän riemusta. Isla oli onnellisimmillaan metsässä ja kotioloissa, ja sen takia tyttöä ei viime vuosina enää näyttelykehissä näkynyt. Mutta elämä kuitenkin jatkuu ja pahin suru on helpottanut, eikä ehkä vähiten tämän huippujännittävän odotuksen myötä ;)

Enzolla kävi siis naisvieras viikko sitten, kun Milana oli viimein päässyt siihen sopivaan vaiheeseen, että oli aika lähteä miehelään. Milanalla oli selvästi ihan suunnattoman hauskaa juostessaan ja juoksuttaessaan Enzoa ympäri pihaa, ihan silmätkin nauroi :) Ensin poseerattiin:

                           Ja sitten mentiin:

"Ota kiinni, jos saat!"

"Hyvältä tuoksuu tämä neito!"

Ja taas mennään!

"Onks ihan pakko olla paikallaan, jos ei taho?" Juu, oli ;)

"Olipas rankkaa, mutta olipas kivaakin"

Kiitos taas Arjalle ja Harrylle luottamuksesta, toivottavasti saadaan ihania pieniä vattuvarpaita maailmaan!  Tilausta niille ainakin olisi ;) Elämme siis jännittäviä aikoja, toiveet ovat korkealla ja odotukset suuret, että meidän elämää saapuisi sulostuttamaan pieni vaavi kesän lopulla :)

Muutama kuva vielä isän ja pojan pelto- ja metsäleikeistä.

"Nöyrin palvelijanne" ;)

Isä ja poika <3

Banjo

"Jaa, puhutsä mulle?"

Enzo ei tykkää keväästä, koska lumet lähtee - Enzo sekoaa lumesta ihan täysin

"Toi iskä on vähän pöhkö..."

"Kivaa!!"

 

 

 

 

 

 

 

Muuten meillä vietetään hiljaiseloa, mä olen ollut taas pari viikkoa sairaslomalla huimauksen takia ja tiistaina menen neurologille, joka toivottavasti toteaa saman, minkä kaikki läheiset jo tietää: mun päässä ei oo mitään ;) Perinteisiä synttäripippaloita vietetään vappuna ja sitä on taas odotettu pitkään ja hartaasti, itse asiassa koko tämä vuosi, koska uutenavuotena päivä päätettiin. Mulla tämä vuorotyö rajoittaa melkoisesti elämää, kun joka neljäs viikonloppu vaan on vuoron mukainen vapaa ja koska muidenkin aikataulut on kiireisiä, niin ihan helppoa ei ole tällaisia viikonloppuja järjestää. Mutta meillä on Karin kanssa molemmilla synttärit huhtikuussa, ja niitä on sitten aina juhlistettu perinteisin menoin ;) Mitään suurta porukkaa meille ei siis ole tulossa, muutama lähin ystävä, mutta ilta on yleensä ollut tosi mahtava.

Koirat ovat olleet barffilla nyt ehkä nelisen viikkoa ja nauttivat siitä suunnattomasti. Tosin pientä haastetta tuo Banjo (yllättäen) aamuruokansa kanssa eli luiden. Rustoluita kun antaa pihalle, niin Enzo syö kaikki ihan hienosti, mutta Banjo syö osan ja hautaa ainakin viimeisen talon nurkan taakse. Kun niitä sitten menee hakemaan sisälle, se katsoo häntä heiluen "mamma, mä haluan näyttää sulle jotain". Ja koska pojan nenä on mullassa/savessa, tietää jo, minne mennään... Banjo kaivaa hautaamansa luun, mamma ottaa sen ja huuhtoo, ja Banjo syö sen. Huh, pieni ohjelmanumero aamuihin ;) Kaikki muut menee ihan heittämällä, mutta ilmeisesti se kyllästyy rouskuttamaan noita rustoluita ja hakee pientä viihdykettä. Pientä viihdykettä se tosin on hakenut muutenkin talven aikana, piha on kuin kaatopaikka lumien lähdettyä - taivas yksin tietää, mistä se kaikki ne laudanpätkät sun muut on löytänytkin... Ja tulipa tässä todistettua sekin, että Banjo on täysin valmis tokokoira - metsässä hyppyytin sitä puunrungon yli, näytin kädellä ja sanoin "hyppy". Ja Banjohan hyppäsi - tasajalkaa suoraan ylöspäin. Oli siinä tosissaan naurussa pitelemistä, kun poika sen jälkeen katsoi iloisena häntä heiluen "näitkö, mamma, mä osasin, missä nami?". Tämä oli oletettavasti Banjon tapa kertoa, että jatketaan matkaa, muutama toisto oli kuitenkin jo takana. Niin ja Banjohan tosiaan hyppää... Kun Enzo ja Milana olivat puuhissaan pihalla, Banjo halusi mukaan bileisiin ja hyppäsi meidän keittiön portin yli - 120 cm ilman vauhtia. Ja hyvä, ettei ottanut vauhtia, koska alastulo olisi muuten mennyt pitkäksi ja seinä olisi tullut vastaan. Onneksi ei poika ulos kuitenkaan päässyt, koska Kari oli sisällä. Mutta tehokas se on, tosi tehokas. Ja tosi ihana. Mutta eipä sitä muuta voisi  noista vanhemmista odottaakaan. Mä vaan edelleen rakastun noihin poikiin joka päivä uudelleen <3

Vuoristorataa...

...sitä tämä vuosi tosiaan on tähän asti ollut. Alkuvuosi meni taistellessa sitä huimausta vastaan, ja kun siitä päästiin, vietettiin ihan huikean hienot 2 viikkoa Kanarialla. Reilu viikko ehdittiin olla kotona, ja taas tultiin alas korkealta ja kovaa - varmaan korkeammalta ja kovempaa kuin koskaan ennen. Tässä välissä oli jo hiukan parempaa aikaa, mutta nyt menee taas melko heikosti - elimistökin alkoi reagoida ja niinpä mä olen sairaslomalla taas. Kun ei vaan meinaa jaksaa... Yhtenä päivänä mun oli tarkoitus mennä käymään eläinlääkärillä, mutta enpäs pystynytkään menemään sinne sisään. Siinä sitten istuin autossa parkkiksella, yritin keräillä itseäni ja lopulta lähdin pois. Saas nähdä, miten käy, kun sinne on seuraavan kerran pakko mennä - paikkaakaan en kuitenkaan halua vaihtaa.

Mutta jos nyt ei kuitenkaan pelkästään synkistellä... Maaliskuun kuvia löytyy täältä. Kuvia on sekä meidän omilta reissuilta että Beluna-reissuilta sekä vielä yhdeltä retkeltä isäni ja hänen koiransa kanssa. Maaliskuussa ei tainnut muuten sen kummemmin mitään tapahtua, paitsi että saimme vihdoin farmariauton käyttöömme ;) Meillä ei siis edelleenkään ole omaa autoa, sitä on nyt odotettu syyskuusta asti ja odotus jatkuu... Mutta kyllä se sieltä tulee ja hyväähän kannattaa odottaa, eikö? Enää se viipyminen ei haittaa, kun autoliike tuli sen verran vastaan, että hankkivat meille farkun, niin pääsee koirien kanssa taas kunnolla liikkeelle.

Viime viikonloppuna saimme pitkästä aikaa Vippen ja Jukan oikein yökylään, ja se olikin varsin terapeuttinen yö :) Miehet hipsivät nukkumaan joskus yhden maissa, ja me Vippen kanssa vaan puhuttiin ja puhuttiin. Lopulta tajusin, että meidän olohuoneen kello oli vielä talviajassa eli kello olikin oikeasti neljä ;) Mutta ei kai sitä nyt niin aikaisin, puoli kuuden maissa kömmittiin nukkumaan, vaikka vielä olisi juttua riittänyt :) Mutta siinä illan aikana tajusin yhtäkkiä, että Enzon silmälausunto on varmaan menossa vanhaksi... Viime keväänä ei peilattu ja paneelipäivän muistin siitä, että sain silloin synttärilahjaksi Enzolle terveen paperit. No, kun astutusta alettiin puuhata, laskettiin, että Milanan juoksu olisi joskus helmi-maaliskuussa eli ei tarvita uutta lausuntoa ennen sitä, kun oli reissut ja kaikki siinä. No, asiat muuttuu ja se lausunto puuttuu... Hiukan siinä ehti tulla sellainen pieni kylmä hiki ennenkuin maanantaina pääsin soittamaan Pet-Vettiin ja onneksi saimme ajan jo keskiviikolle. Silmät oli terveet (samat apilanlehtikuviot ovat siellä edelleen, tosin vieläkin hennompina kuin ennen) ja samana päivänä alkoi Milanan juoksu :) Milana oli siis jälleen fiksumpi kuin me ihmiset - ei voi aloittaa juoksua ennenkuin sulhanen on tsekattu kuntoon! Nyt vaan odotellaan h-hetkeä ja sitten vasta aletaankin odottaa!

Muuten meillä on vietetty ihan hiljaiseloa paitsi poikien ruokavalio on pistetty uusiksi eli meidän pojilla alkoi barf-elämä. Sitä on nyt opeteltu puolin ja toisin, ja onneksi aina voi kysyä Arjalta apuja. Pojille maistuu uusi ruoka hyvin, ja nyt on edessä uuden, isomman pakastimen osto.

Loppuun vielä kuvia tämän päivän lenkiltä, oli aivan ihana aurinkoinen kevätpäivä. Ehkä jo ensi viikolla meillä on rakkautta ilmassa ;)

Milanaa odotellessa ;)

Enzo rakastaa lumessa kierimistä

"Ootsä, faija, ihan kunnossa?"

Enzo ja jääpala ;)

Narsissit on jo pitkällä

Ja krookus kukkii pian

Puput on tykänneet omenapuusta...

"Tulkoon vaan kevät tai mikä vaan, mä otan rennosti!"

Islan kuolinsyy

Isla kuoli hemangiosarkoomaan. Oikeassa sydänkorvakkeessa oli pahanlaatuinen kasvain, joka repesi ja vuoti sydänpussiin aiheuttaen äkillisen sydämen toiminnanvajauksen. Lisäksi avauksessa löytyi autoimmuuni lymfosytäärinen kilpirauhastulehdus eli Islan kilpirauhanen oli surkastumassa. Syksyllä vielä tutkittiin kilppariarvot ja silloin kaikki oli ok, mutta kilpirauhasesta onkin tuhoutunut 75% ennenkuin arvoissa näkyy mitään. Toisin sanoen tyttö taisi olla melkoinen taistelija, koska mitään ei näkynyt päälle päin...

"Minä en koskaan saa tätä kylmää loppumaan..."

Äärettömän raskaat, vaikeat päivät on takana eikä ne suinkaan ole tähän loppuneet. Tuntuu kuin en olisi edes elossa ollenkaan - toimin kuin robotti, ajatus ja tunteet ei ole mukana ollenkaan. Toisin sanoen: mä olen mutten elä. Suru on niin pohjaton, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan eikä sitä pysty peittämään, vaikka miten yrittäisi. Ja mä tosiaan lauantaina Euran näyttelyssä yritin... Molemmat pojat oli Euran ryhmikseen ilmoitettu ja sinne päätettiin kaikesta huolimatta lähteä, vaikka kiinnostus oli asteikolla 4-10 noin miinus 12. Mutta onneksi Arja lähti Biancan kanssa henkiseksi tueksi ja olihan siellä toki monia muitakin, joita oli ihana nähdä - osaa tosi pitkästä aikaa. Näyttelypaikka oli melko kammottava ja ahdas, ja ensimmäinen puolituntinen odotettiinkin ulkona ja jäädyttiin. Sisälle oli kuitenkin ennen pitkää ahtauduttava ja saatiin me paikkakin kehän laidalta, joten odottamaan sitten vaan.

"Ai tonne vai? Siellä on ahdasta..."

 

Banjo meni meidän sakista ekana kehään ja sai ihan hyvän nuoren pojan arvostelun: "Erinomainen tyyppi. Kiva pää. Oikea purenta. Matalat korvat. Voisi olla enemmän otsapengertä. Seisoo lantio ylhäällä (eli ilmeisesti takakorkea ?). Avoimet kulmaukset. Kapea rinta. Liikkuu etumatalasti. Hyvä turkki ja väri." Ja tulos EH - ihan en osaa tulkita arvostelua, koska nuo "matalat" on mun mielestä kyllä kirjoitettu "law" eikä "low", mutta siinä taas ei ole mitään järkeä...

Bansku 13 kk, 80 cm ja 58 kg

Enzo pisti todellakin parastaan ja lopputulos oli sen mukainen. Ihan huikeasti ensin valioluokassa ERI1 ja SA, sitten paras uros-kehässä niukasti ykköseksi (isot onnittelut vielä Zorrolle - kisa oli todella tiukka!!) ja lopulta vielä ROP! Ja koska päivä oli jo pitkällä, päätettiin katsoa leikki loppuun asti ja aivan upeasti Enzo oli lopulta RYP3!!! Tämä sai kyllä jo emännänkin hiukan hymyilemään. Mä niin sydämestäni toivon, että olisin pystynyt olemaan tästä saavutuksesta niin onnellinen kuin Enzo olisi ansainnut, ihan mahtava suoritus mahtavalta pojalta, mutta ehkä jonain päivänä pääsemme kokemaan sen uudelleen. Enzon arvostelu: "Erinomainen tyyppi. Voimakas. Erittäin kiva pää, jossa oikeat yksityiskohdat. Vahva kaula ja runko, hieman heikko takaa. Hyvät luut ja kulmaukset edessä, takana riittävät. Liikkuu helposti mutta hiukan löysästi. Hyvä turkki ja väri." Ryhmätuomarina oli Jurate Butkiene Liettuasta.

Enzo 4v. 78cm, 69 kg

"Nyt mä lähden tästä pelistä pois!"

Enzon tytär ja Banjon sisko Bianca oli myös paikalla ja sai myös hienosti EH:n. Muutama "perhepotretti" piti vielä ulkona ottaa, vaikkei Lotta-äippä nyt ollutkaan päässyt matkaan mukaan.

Enzo, Banjo ja Bianca

Bianca ja Banjo

Pus!

Karin tekemä video näyttelystä, laatu on melko huono eli ei kannata laittaa koko näytölle

Näyttelyreissu tuli siis tehtyä hyvin tuloksin, mutta mä olin sen jälkeen henkisesti niin loppu, etten jaksanut edes puhua kenenkään kanssa. Myös sunnuntai meni ns. harakoille ja pyydän anteeksi niiltä, jotka yrittivät mulle soittaa - mä en vaan jaksa puhua kenenkään kanssa, sori...

On meillä sitten kuitenkin vietetty poikien synttäreitä. Banjohan täytti vuoden meidän matkan aikana, ja äitini oli sitä silloin possunkorvilla juhlistanut, niin nyt oli sitten kakkuakin, kun Enzo täytti 4.

Kakku - suoraan kaupan pakastealtaasta... Ihan koirien kakku siis

Maistuu ainakin Enzolle

Ja Banjolle myös

 Ja nyt palaan hetkeksi vielä Islaan... Islan kuolinsyytä kuulemma spekuloidaan jo, ja mun täytyy sanoa, että on suunnattoman loukkaavaa, että sitä kysellään mun läheisimmiltä ystäviltä. Jos joku epäilee, että sitä ei ole jostain syystä haluttu julkistaa, niin tulkaa herran tähden kysymään sitä edes multa suoraan älkääkä sotkeko siihen muita! Lisäksi olen ihan julkisesti kertonut, että Isla on toimitettu Eviraan avattavaksi ja tutkittavaksi, niin MIKSI mä sen jälkeen jättäisin tuloksen julkistamatta?? Mä en taas jaksa ymmärtää tätä porukkaa, ihan rehellisesti voin sanoa, että mä vedin tästä herneet nenään - ihan koko palollisen, jos riittääkään ja niin syvälle, ettei ne taida tulla sieltä ikinä pois. Ja nyt kun ajattelen asiaa uudestaan, mun tekis mieli vaan huutaa. Mistä lähtien mä olen salannut koirieni sairastamisia tai mitään niihin liittyvää? Mutta koska se nyt niin suunnattomasti ihmisiä kiinnostaa, niin kerrottakoon se nyt julkisesti (tähän kuuluis tauoton rumpujen pärinä, mutta koska tää on blogi, joudutte olemaan ilman) eli yllätys, yllätys: kuolinsyytä ei vielä tiedetä! Isla vietiin Eviraan keskiviikkona 23.2. ja tuloksissa kestää 2-4 viikkoa. En ole soittanut perään ja kysellyt enkä aio sitä tehdä. Mutta syy tullaan julkistamaan ja jokainen, joka mut ihan oikeasti tuntee, on varmaan tiennyt sen koko ajan. Siihen asti - antakaa, prkele, olla - tämä on ihan riittävän vaikeaa ilmankin. Ja tässä kohtaa haluan sydämestäni kiittää Arjaa ja Harrya, Vippeä ja Jukkaa, Maria ja Tomppaa sekä äitiäni, isääni ja veljeäni perheineen, jotka ovat jaksaneet tukea, elää mukana ja kysellä kuulumisia! Olette todella kullanarvoisia ihan jokainen - mä en todellakaan ole ollut oma itseni enkä meinaa jaksaa päivästä toiseen, mutta te jaksatte silti pitää mua elämän syrjässä kiinni <3

Laura Närhen sanoin:
Jokainen yö
Jokainen päivä
Minua taas sinusta muistuttaa
Jokaiseen huurteiseen ikkunaan
Nimesi tahtoisin kirjoittaa

Joki on jäässä
Ikkunoista vetää
Mä olen kylmää kristallia
Ja routa sut syvemmälle päähän
Painaa vaan

Sä et tuu
Sieltä takas milloinkaan
Huudan kuinka kauas ja kuinka kovaa vaan
Sä et kuule rukoustani kuitenkaan
Pyydän kuinka kauniisti ja kauan vaan