Sairastelua...

Meillä ei tilanne ole paljonkaan sen kummemmaksi muuttunut. Minin tilanne on edelleen auki. Tiistaina Mini kävi taas verikokeilla ja tällä kertaa otettiin ACTH-testi (joka on Peteltäkin otettu moneen kertaan, kun epäiltiin addisonin tautia), mutta se oli negatiivinen. Mitään syytä ei siis löydy. Minin antibioottikuuri loppui eilen aamulla, ja se on satunnaisesti oksennellut - antibiootitkin taisi kahteen tai kolmeen kertaan tulla ylös. Se saattaa oksentaa heti ruokailun jälkeen kaikki ruuat tai tyhjää mahaa tai mitä tahansa siltä väliltä. Se juo itse, ja syö jonkun verran itse, mutta siitä huolimatta laihtuu - eilen päivällä se painoi enää 3 kiloa :( Mini sai tiistaina myös kortisonipiikin, josko se saisi tytön syömään ja juomaan. Lisäksi se saa 3 päivän välein ruokahalua lisäävää lääkettä, mutta kummallakaan ei ole ollut ihan sitä vaikutusta, mitä toivoin. Voi olla, että ovat parantaneet tilannetta, mutta selvää on, että jatkoajalla mennään. Lääkärin vahvin epäily edelleen on aivokasvain.

Tässä on taas oppinut matkan varrella paljon siitä, miten ihmiset hyvää tarkoittaessaan onnistuvat loukkaamaan aika tavalla tahtomattaan. Yhtenä esimerkkinä eräs läheinen tuttava, joka katseli Miniä (joka on kuitenkin ihan suht pirteä eli ei mitenkään kuoleman kielissä olevan oloinen) ja kysyi, olenko yrittänyt antaa sille kaikenlaisia ruokia kuten esim. kermaa. No, kissalla oli silläkin hetkellä tarjolla 4 erilaista ruokaa ja kun kissa on tuossa kunnossa, en kyllä miellä kermaa sille ihan ykkösvaihtoehdoksi - se kun ei kissaa hengissä pidä. Ja kun on kissaa sormet verillä väkisin syöttänyt, niin oli kyllä tosi lähellä, etten pahasti sanonut. Samainen ihminen totesi kerrottuani nenä-mahaletkuvaihtoehdosta (ja siitä, ettemme ole sellaista halukkaita Minille laitattamaan), että no ei kai sentään, kun ei se kuitenkaan ole edes rotukissa. No ei ole ei, mutta se ei ollut todellakaan olennaista tässä asiassa. Jos uskoisin letkusta olevan jotain muuta hyötyä kuin kissan pitäminen hengissä väkisin, se laitettaisiin. On myös tullut Minin leikkauksen jälkeen kustannuksista kommenttia, että sillä rahalla saisi rotukissan. Myönnetään, niin saisi, mutta toista Miniä sillä ei saa.

Peten tilanne ei ole myöskään parantunut - ei sillä, että olisin sitä odottanutkaan. Sen takajalan liike on huonontunut entisestään eikä Petellä ole enää selvästikään tarkkaan tietoa, missä sen vasen takajalka välillä menee. Turvonnut imusolmuke on laskenut jonkun verran siitä, mitä se oli eli se ilmeisesti ärtyi hieronnasta. Pete on edelleen iloinen ja myös leikkisä oma itsensä, mutta esim. ravistaessaan se menettää tasapainonsa käytännössä aina (ei kaadu kuitenkaan). Petellä myös kesti pari päivää viime lääkärireissun jälkeen palautua "koettelemuksesta", joten sitä ei nyt kuskata myöskään mihinkään lisätutkimuksiin (etenkään, kun niistä ei todennäköisesti saataisi 100% varmuutta). Uskon, että aikanaan kaikkiin Peten sairasteluja koskeviin kysymyksiin saadaan vastaus. Joten päivä kerrallaan mennään Petenkin kanssa ja katsotaan, miten pitkä jatkoaika meille tämän herran kanssa on suotu. Positiivista kuitenkin on, että Pete ei ole kivulias (sen enempää kuin muutenkaan viimeiseen n. 3 vuoteen) eikä näytä itse kärsivän tilanteestaan.

Tällaisia vähän synkkiä tunnelmia tällä kertaa, mutta yritän ehtiä vaikka illalla laittaa iloisempia uutisia ja kuviakin - ei meillä ihan näin synkissä tunnelmissa eletä kuitenkaan koko aikaa :)