Sitähän se on näiden eläinten kanssa. Minin kanssa ei hommat mene vieläkään puikkoihin - tänään jo joi ensimmäistä kertaa itse, mutta ei syö vieläkään. Nutri-Plus geeliä olen sille syöttänyt pakkosyötöllä ja nätisti se nielee, mutta äsken just tuli iltaruuat ja antibiootit ylös... Pitää soitella taas lääkärille.
Mutta: Enzo jatkoi upeaa voittokulkuaan ja oli tänään Harjavallassa ROP :D Mulla meinasi tosin pieni paniikki iskeä aamusella, kun Kari ilmoitti, ettei pysty näyttelyyn lähtemään. Eihän niillä muuten niin väliä olisi, mutta kun just tähän näyttelyyn olin ilmoittanut Enzon lisäksi Islan. Ja Isla palaa kehiin tämän jälkeen sitten joskus vetskuihin ;) Totta puhuen Islalle tulee kuukauden sisällä kesätukka, ja sen jälkeen ei vähään aikaan ole kehiin asiaa, mutta voin uskoa, että Isla tulee nauttimaan - pääsee lujempaa, kun on pienempi vastus ;) No, aamusella sitten kahdeksan jälkeen herätin äidin, ja pyysin lähtemään mukaan. Siitä tunti ja oltiin liikkeellä - ei huonosti. Ja mä olin siis yön ollut töissä, ja hiukan meinasi myös väsymys painaa... Mutta näyttelyyn päästiin, ja kehän laidallekin onnistuin itseni kahden koiran kanssa keplottelemaan äitini toimiessa kuormajuhtana. Paljon ei matkan varrella ihmisiä moikattu, Enzo kun on sen verta innokas tapaamaan uusia (ja etenkin vanhoja) tuttavuuksia, että ei välttämättä olisi kovin hyvin päättynyt ne reissut. Kehä oli kerrankin ajoissa, itse asiassa edellinen rotu loppui jopa ennen leonbergien arvioitua aikaa ja päästiin ajallaan aloittamaan. Tuomari Petru Muntean oli varsin nopea käänteissään, ja ennenkuin tajusinkaan oli Enzo voittanut paras uros-kehän :)
Siitä sitten Islaa valmistelemaan, ja Isla esiintyi ihan kauniisti siihen nähden, ettei ole kahteen vuoteen ollut kehässä. Islan tulos oli ERI2 ja olin siihen todella tyytyväinen. Eikä me huonolle hävitty, onnea Safiiralle ja Yvonnelle luokkavoitosta - Safiirahan oli sitten lopulta myös PN4. Isla ei paras narttu-kehässä enää sijoittunut, joten ehdin onneksi suht hyvin vaihtaa käsiini Enzon ja harjata suurimmat roskat pois. Siitä sitten ROP-kehään ja juoksemaan, ja juoksemaan... Mä en vieläkään pysty uskomaan, että meille siis heti viime lauantain menestyksen jälkeen lykättiin ROP-ruusuke käsiin :) Onhan Enzo meidän mielestä hirmu komea poika, mutta se on aina tosi hienoa, että joku muukin sen huomaa ;) Ja täytyy sanoa, että vaikka Enzon menestys olikin näin hieno, niin vielä tyytyväisempi olen Enzon esiintymisestä. Se esiintyi tänään jopa vielä paremmin kuin viime lauantaina Somerolla, ja mä olen siitä NIIN onnellinen :) Töitä tehtiin, mutta ihaninta on, että se tuotti myös tulosta. Enzo juoksi tosi kauniisti myös ilman lihapullaa ;) Voisi jopa sanoa, että Enzo nautti kehässä olosta ja sen hienompaa tunnetta ei näyttelystä mulle tule. Senhän takia Islaa ei ole paljon näyttelyihin raahattu, koska se ei niistä nauti ja sen näki tytöstä myös tänään. Äitinikin totesi, ettei Isla ollut kehässä oma itsensä ja se on täysin totta. Mutta tulipahan taas käytyä ja nyt Isla lähtee kesälomalle :)
Ryhmäkehä jäi meiltä tälläkin kertaa väliin, mutta ehkä me vielä joskus ;)
Lämpimät onnittelut Minnalle ja Siccolle VSP:stä, Sadulle ja Estherille PN2:sta ja Yvonnelle Ceran ERIstä, Zicon PU2:sta ja Daffen ROP-VET:sta!! Muista tuloksista mulla ei sitten taas sattuneesta syystä ole juurikaan hajua ;) Kiitos ihmisille kehän laidalla, oli mukava päivä! Ja kiitos myös kaikille meitä onnitelleille, kuvia tulee joskus, kun niitä ehditään ottaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Lämpimät onnittelut vielä tätäkin kautta komealle Enzolle ROP:sta ja kauniille Islalle hienosta tuloksesta pitkän näyttelytauon jälkeen. Hieno päivä teillä!! :)
Kiitos myös onnitteluista ja juttutuokiosta kehän jälkeen.
Aurinkoista kevättä teille koko perheelle ja rapsutuksia kovasti ihanille leijonillenne!!
t.Yvonne & Lionstar's kennelin väki
Lähetä kommentti