Yhtä vuoristorataa...

Enzon kuolemasta on nyt kulunut 7 viikkoa eikä vieläkään ole sellainen olo, että mitään haluaisin tänne kirjoittaa. Paloma on piristänyt meidän elämää nyt 5 viikkoa, ja se tuli todellakin varsinkin Banjolle tarpeeseen. Ne 2 viikkoa, jotka Banjo ehti olla yksin, olivat aivan hirvittäviä. Meidän iloinen, aktiivinen poika laahusti metsässä vaan perässä, ei suostunut syömään ja nukkui vaan. Yritin järjestää pojalle koiraseuraa ja toimintaa mahdollisimman paljon, mutta totuus iski aina kotiin tullessa - ei ollut Enzo edelleenkään vastassa. Uskomattoman ison aukon jätti pojan lähtö meidän elämään...

Meidän ihmisten elämää tietysti piristi pentujen luona käynti, ja toki samalla Banjoakin, koska Banjo pääsi aina mukaan leikkimään Biancan kanssa. Sen kahden viikon aikana Banjo ylipäätään jätettiin muistaakseni kerran yksin kotiin, muuten se oli aina mukana menossa tai sitten meistä jompikumpi oli kotona.
Näistä Milanan ja Enzon pennuista ei ole täällä juttua ollutkaan, koska olin Kanarialla silloin, kun pennut syntyivät, ja koska mun koko kevät meni enemmän tai vähemmän sairastellessa, oli miljoona asiaa hoidettavana, kun tulin Kanarialta kotiin ja blogin päivittäminen jäi. Sen lisäksi tietty, että jatkoin sairastelua íhan urakalla - toin Kanarialta tuliaisiksi melko ärhäkän streptokokkibakteerin, joka antoi periksi vasta toisella antibioottikuurilla. Siihen päälle parit flunssat, niin huhheijaa - tää emäntä alkaa olla aika kypsä sairasteluun. Jotta melkoista matalaliitoa on sitten menty, kun on päästy menemään. Työkaverin kanssa yritetään käydä kuntosalilla (zumbaa yms.) kolme kertaa viikossa, ensi viikolla alkaa pikku-Palomalla keskiviikkoisin pikkupentujen leikkikoulu, että vapaaksi jää sitten pe-su illat ;)

Mutta jos nyt palataan niihin pentuihin... Kaiken kaikkiaan mä olen älyttömän tyytyväinen koko pentueeseen - se on jopa vielä tasaisempi kuin Lotan ja Enzon pentue, vaikka sekin oli yllättävän tasaista seurakuntaa. Me kun alusta asti tyttöä suunniteltiin, niin ihan kaikki kolme olisivat olleet sellaisia, jonka olisi voinut ottaa. Eikä pojat kyllä jääneet sen huonommaksi, tosin niistä yksi kolahti enemmän kuin muut - en tiedä miksi, mutta niin vain oli.. Hyviin koteihin pääsivät kaikki, siitä ei ole epäilystäkään ja kaikilla on lisäksi koirakaveri perheessä, itse asiassa kaikilla on jopa ainakin yksi leonbergi kaverina. Mikä Palomassa sitten viehätti yli muiden? Se naama ja olemus, ilmeet ja katse - se oli tytöistä eniten isänsä kaltainen ja kuitenkin niin tyttö, niin tyttö. Musta naama, joka on selvästi kopiota Enzolta. Se vaan on "tyttöversio" Enzosta. Rakenteeltaan kaikki pennut olivat tosi kauniita eikä voi valittaa maskejakaan, aika tummanaamaisia tyyppejä ovat. Ja tosi kovia leikkimään. Palomakin saattaa pitkän aikaa häärätä yksinään lelujensa kanssa, toki siinä sivussa yksistä kävelykengistä tuli Paloman tuunaamat, mutta syksyhän nyt on, saapahan ostaa keväällä uudet ;) Tähän asti ainakin ollaan päästy Paloman kanssa tosi helpolla, mistä toki suurin kiitos kuuluu maailman parhaalle lapsenvahdille Banjolle. Tosin kuulinhan mä sitten tietty jo senkin, että ongelmiahan sen kanssa tulee, kun on niin vilkas... No, näin kun sitä katsoo 24/7, niin voin todeta, että toistaiseksi ainakin se on varmaankin rauhallisin pentu, joka meillä on ollut. Onhan se vilkas, mutta niin mun mielestä pennun kuuluukin olla ollakseen ihan normaali pentu - sen kuuluu leikkiä, sen kuuluu kaahata kahtasataa ja sen kuuluu olla viirupää - ihan jo pentulaatikossa. Mutta Paloma ei kuitenkaan ole hankala, se tottelee heti, kun kieltää ja on jo oppinut odottamaan ruokaa niinkuin Banjokin ja tulemaan syömään vasta luvalla Banjon jälkeen (ei siis lähde liikkeelle vaikka Banjo lähtee) ja tulemaan luo kutsusta. Metsälenkillä se seuraa mua eikä Banjoa, ja seisomistakin on hiukan jo harjoiteltu. Hihnassa olemista pitää vielä vähän treenata, tänään käytiin ekalla oikealla hihnalenkillä Turussa Ruissalon saaressa eikä se nyt ihan putkeen mennyt, mutta ekaksi kerraksi tosi hienosti. Ja koska joku jo ehti huolestua Paloman liikuntamäärästä (anonyymi blogikommentti, jonka tosin poistin, kun ei oikein tuohon Enzon kuolemasta kertovaan postaukseen sopinut...), niin tiedoksi, että pennun ehdoilla mennään. Todellakin tänään oli ensimmäinen hihnalenkki ja sieltä käännyttiin takaisin heti, kun Paloma alkoi osoittaa väsymisen merkkejä. Muuten se liikkuu vapaana, ja anonyymikin ehkä tietää, että jos pentu on vapaana ollessaan liian väsynyt liikkumaan, niin sehän ei sitten todellakaan liiku. Tällä hetkellä Paloman kanssa tehdään joka aamu 20-30 minuutin metsälenkki (matka on sama, nopeus vaihtelee) ja muuten se liikkuu/riehuu pihalla ja sisällä. Kyseisessä kommentissa siis oltiin huolestuneita, että olenko ajatellut, mitä liika liikuttaminen tekee pennun kasvulle, luustolle ja nivelille ja selvästi pientä pentua liikutetaan liikaa, kun on paljon kuvia eri paikoista eikä taloja näy mailla halmeilla. Juu ei näy, täällä maalla sattuu aika usein olemaan niin, että vaikka tontin kulmalla seisoisi, niin aika monta kuvaa saa otettua eri paikoista, ettei yhtäkään taloa näy kuvissa...

Banjon kanssa oltiin Turussa Elonäyttelyssä n. kuukausi sitten ja aika yllättävin tuloksin. Tuomariksi vaihtui ihan viime metreillä Marianne Holm, ja pakko on myöntää, että mä tosissaan mietin, lähdetäänkö tuon keskenkasvuisen rimpulan kanssa ollenkaan - rahatkin kun olisi takaisin saanut. Lähdettiin sitten kuitenkin, kun oli siskojakin tulossa paikalle eikä juurikaan olla nyt näyttelyissä käyty, ja mitä tekee tuomari?? Katsoo koiraa, kysyy ikää kolmeen kertaan ja sanoo "laitas vielä se seisomaan, mä nyt oikein katson sitä" ja toteaa sitten "miten mä en löydä susta mitään vikaa". Tulos siis NUO ERI1, SA, PU2 ja vara-SERT.. Tuomarikin huomasi mun hölmistyneen ilmeen, kun SA annettiin käteen, ja sanoi "oo ihan rauhassa vaan hämmästyneen näköinen, mä en yleensä anna näin nuorille koirille näin hyvää". Sain vaan sanottua "joo, mä tiedän" :D Arvostelu oli todellakin ihan huippu: Erinomaista tyyppiä, oikeat mittasuhteet. Varsin lupaava nuori mies. Voimakas, pitkä uroksen pää. Hyvä ilme. Purenta ok. Ikään sopiva eturinta ja rintakehä, hyvät raajat. Liikkuu vielä hieman kapeasti mutta sivuilta erittäin hyvin. Hyvä turkin laatu.
Banjohan pääsi sitten tänä kesänä leoleirillekin Jaron seuraksi, kun Islaa ei enää ole, ja hyvin meidän yhteiselo taas sujui, vaikka pojat ovatkin käytännössä vieraita toisilleen - olivat tavanneet toisensa viimeksi, kun Banjo oli pentu ja ennen leiriviikonloppua kerran kokeiltiin, saadaanko ne samaan autoon ja saatiinhan me :) Leirillä oli taas tosi kivaa, se on sellainen piristysruiske aina, kun tapaa leoihmisiä ns. vapaalla eikä aina vaan näyttelyissä. Ja tokihan mökkikaverikin on ihan mahtava - aina välillä sitä miettii, miten ihania ihmisiä olisikaan jäänyt tapaamatta, jos nämä koirat ei yhdistäisi. Kiitos siis Vippelle seurasta taas kerran!!

Nyt jätän tämän päivityksen tähän, että saan tämän joskus myös julkaistua - olen nimittäin aloittanut tämän jo perjantaina ja nyt on sunnuntaiyö... Aamulla on lähtö Raisioon ryhmänäyttelyyn Banjon kanssa, ja sinne saapuvat meitä ilostuttamaan myös siskot Bianca ja Barbi sekä vielä äippä Lotta. Tuleepa taas mukava näyttelypäivä, toivottavasti suuremmilta kommelluksilta vältytään ;) Kivaa säätä on ainakin luvattu ja se vaikuttaa ulkonäyttelyssä jo paljon. Tämä onkin Banjon viimeinen näyttely vähään aikaan, poika jää vähäksi aikaa kotiin kasvamaan ja Paloman kanssa aletaan marraskuussa kiertää pentukehiä. Banjo palaa kehiin näillä näkymin vasta keväällä. Kuvia ei nyt tähän montaa tule, laitan myöhemmin sitten taas oikein kansion, johon kaivan vähän vanhempiakin kuvia - tässä kuitenkin Paloman 12-viikkoiskuvat - tyttö oli 51 cm korkea ja painoi 14,7 kiloa.

Ja vielä yksi Arjan ottama söpöilykuva :)

Ja vielä loppuun kaunis, lämmin kiitos kaikille myötäelämisestä - Enzon kuolema oli sellainen shokki, etten ole todellakaan siitä vieläkään toipunut. Paloma tuo paljon iloa elämään, mutta niin mielelläni iloitsisin siitä vielä vähän enemmän. Kiitos Arjalle kaikesta - jaksoit istua klinikalla kanssani odottamassa sen kolme tuntia, jonka Enzo taisteli elämästään, toit ruokaa ja pakotit syömään vaikkei nälkä ollutkaan ja olit vierellä katkeraan loppuun saakka. Ja kiitos, että olet tehnyt mahdolliseksi sen, että meillä on nyt kasvamassa kaksi Enzon lasta. Kiitos Sadulle elämäni koirasta - sellaista ei vaan koskaan tule toista. Ei riitä sanat kuvaamaan sitä menetystä ja mielettömän ison aukon jätti Enzon lähtö meidän elämään. Vieläkin odotan Enzon jostain kulman takaa kurkkaavan, mutta ei näy sitä päätä enää. Onneksi Banjossa on kuitenkin isäänsä sen verran, että jotkut ilmeet ovat suoraan isältä lähtöisin - yhtenäkin iltana, kun tulin salilta kotiin, Banjo tuli juuri ovesta ulos ja seisoi terassilla valmiina ilmoittamaan tulijasta, niin oli kuin olisi Enzoa katsonut. Olen ollut sitä mieltä, ettei Banjossa paljon isäänsä ole, mutta selvästikään en vaan ole osannut katsoa - kyllä siinä on aika paljonkin. Luonteessa on toki paljon Lottaa (mm. se, että Banjo on todella nöyrä koira, tulee takuuvarmasti äidiltä), mutta kyllä ulkonäkö on enemmän isältä. Kaiken kaikkiaan siis hyvä yhdistelmä - samoin kuin nyt näyttäisi Paloma olevan. Mutta siis - lämmin kiitos kaikille, suru ei ole ohi mutta sen kanssa on opittu elämään, ainakin jotenkin...