torstai 18. helmikuuta 2010

Haaste

Tämänhän vallan unohdin viime päivityksestä... Eli Enzo on saanut kuvahaasteen Karhuahon kennelistä ja Besaroon kennelistä, ja Isla sitten myös Besaroon kennelistä. Ja haastehan on: Etsi blogistasi kaunein talvikuva, mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle, jolla on blogi.

No meillä ei blogia ollut silloin, kun Isla oli pieni enkä tältä koneelta löytänyt yhtään kivaa kuvaa Islan ekasta talvesta (näyttelyposeerauksia oli, mutta tuo tyttö ei todellakaan ole niissä se Isla, joka se oikeasti on). Joten tämä kuva on Enzon ekalta talvelta, eikä ollut muuten helppoa löytää tätäkään - tämän seudun "talvikuvat" olisivat voineet yhtä hyvin olla huhtikuussa otettuja... Tässä nyt on kuitenkin edes vähän lunta:

Kuvassa Enzo ja Isla ovat metsälenkillä Lara-hovawartin kanssa. Nuo retket olivat aina tosi kivoja, kaikilla kolmella riitti vauhtia ja Laran omistajan Millan kanssa saatiin päivitettyä kuulumiset ja juorut ;) Lenkit kuitenkin jäivät, kun Milla alkoi odottaa esikoistaan ja jäivät kokonaan kuopuksen synnyttyä.

Ja arkistojen kätköjä kaivellessa osui silmiin myös nämä kuvat:

Kuva on marraskuulta -08 ja tässä kuvassa Isla on niin Isla :) Koira yltä päältä lumessa, kieli poskella ja silmät loistaa. Kaikesta näkee, että kivaa on ollut.


Ja Enzo samalla reissulla. Taustalla on myös Pete, jota vieläkin suurella kaipauksella muistelen sekä Isla, joka on selvästi palaamassa omilta bisneksiltään.

Suurin osa tuntemistani koirista on haastettu, mutta yritetään seuraavia: Enzon morsian Lotta sekä samasta porukasta Luna (ei siis Enzon morsian kuitenkaan), Islan poikakaverit Ronnie ja Jaro (juu juu, Jaro on veli) sekä Oliver Van Den Laak & Co.

Ei kommentteja: